3. tammikuuta 2015

HOME NIGHT

Mä taas tottuneesti järjestin itelleni miljoona eri menoa tälle päivää, mutta ne peruuntu; sainkin viettää illan kotona. Eihän nää kynttilät, iltapala ja löhöily sohvalla poikkee mitenkään mun muistakaan illoista, mutta se että huomenna aamulla saa nukkua kun on vapaa, se jos mikä tekee illasta heti ihan erilaisen. Yksi syy tähän mun nykyiseen iloisuuteen on ehdottomasti se, että mun työvuorot lyheni. Ennen päivät venyi ilta kahdeksaan, nykyään oon jo ennen kuutta illalla kotona, oon niin huojentunut :')


Tuntuu hassulta kirjoittaa postausta, missä ei oo mitään kovin erikoista aihetta, mutta halusin tulla kirjottelemaan teille. Oon lueskellut jo vähän etukäteen teidän kysymyksiä tuonne kysymyspostaukseen tulleista kommenteista ja yrittäny vähän miettiä niihin vastauksia, osaa oon joutunut pohtimaan oikein kunnolla ja pohdin edelleen, hyviä kysymyksiä ;) ootan jo tiistaita, että saisin julkasta ne jo teillekkin.

Tämä ilta kehnolla kuvasaldolla taitaa siirtyä tuonne peiton alle nukkumaan, edellisen yön muutaman tunnin unet taitavat nyt kostautua oikein kunnolla. Huomenna saan taas kuvailla kunnolla päivänvalossa teille, joten eiköhän toivepostauksista pääse joku toteutukseen, hope so !

Ihanaa lauantai iltaa teille ♥

8 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää, hyvää lauantaita sullekkin :)

    VastaaPoista
  2. Wau ihanaa et sun päivät lyheni. Pääset useimmin arkenakin kattoon Pirpanaa kun et oo enään niin kamalan myöhään Trellä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, itseasiassa juurikin tuosta mä oon kaikista onnellisin, että voin tulla arkisin moikkaan teitä mahdollisimman paljon kun kellonajat ei aina veny pitkälle yöhön :)♥

      Poista
  3. Mie niiiin rakastan kynttilöiden polttamista näin pimeinä iltoina!<3 ja se kun tietää että voi aamulla nukkua pitkään on ihanaa! Hirmu kiva kuulla että siulla töissä helpottaa ja jää omaa aikaa enemmän :) ps.tämmöisiä postauksia on tosi kiva lukea, vaikkei mitään "erikoisempaa" aihetta olisikaan! On kiva kuulla aina kuulumisia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilä illat on vaan parhautta ♥ joo kyllä tää on nyt ihana fiilis kun saa päiviin lisä tunteja ja jää aikaa blogille oikein kunnolla :) nyt vaan ootellaan vähän valoisempia aikoja niin saisi valoisia kuvia myös illalla ;) ihana kuulla, että myös nää postaukset kelpaa täällä, itestä vain tuntuu hassulta kirjoittaa tällästä missä ei oo kunnolla mitään mutta ehkä näitä voi hyvällä omallatunnolla kirjoitella jatkossakin :)

      Poista
  4. Jee, niin huippua että sun työvuorot lyheni edes ton verran! :-)
    P.S. Sohvalla löhööminen, syöminen ja kynttilät = Parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi työvuorot on kyllä niin hyvä juttu että huh ! Ja todellakin, noi on parasta ♥

      Poista