30. marraskuuta 2014

SO LOVELY SUNDAY

Aamulla maittoi uni puoli kahteentoista, huh olipas niitä univelkoja kertynytkin viikon aikana.

Ihanan täyttävä aamupala, oli ihana panostaa aamupalaan pitkästä aikaa oikein kunnolla ja syödä se kaikessa rauhassa.

Ihana herätä kun on valoisaa !

Suuntasin keskustaan viettämään päivää ihanien sukulaisten kanssa, jotka olivat tulleet Tampereelle.


Vatsalihakset kipeiksi sai nauraa ja nauttia seurasta.

Kauempaa tulleet saatettiin turvallisesti takaisin matkaan, jonka jälkeen suunnattii keskustaan ihanaan pieneen kahvilaan juomaan glögiä lämmikkeeksi tuohon hyiseen ulkoilmaan.

Siivottu koti, kynttilät, hyvä ruoka ja blogi !


Pieniä mutta ihania asioita tänään, joista mä olen nauttinut aivan täysillä. Oli ihana kuulla sukulaisten kuulumiset ja saada hyviä uutisia sieltä suunnalta, tulee niin hyvälle mielelle tuollaisista. Päätettiin vielä ennen kotiin lähtöä käydä juomassa kupposet kuumaa glögiä ja fiilistelemässä alkavaa joulukuuta. Nyt istuskellaan kotona ja nautitaan vapaapäivän viimeisistä illan tunneista, tosin pieni päänsärky meinaa taas iskeä, mutta saapahan ihan luvan kanssa makoilla sohvalla kaikessa rauhassa :) 

Joulukuu strattaa huomenna, jonka myötä myös joulukalenterin luukkuja availlaan myös blogissa. Ihanaa sunnuntaita kaikille, availlaan ensimmäinen luukku huomenna !

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan näköistä on sinunkin kotonasi! ♥

    VastaaPoista
  2. Voii, sullakin ihana pikkunen Hyacintti kotona :') <3 Harmittaa kun mulla tulee koko ajan jotain häikkää terveyden kanssa ja joudun perua :( Anteeks♥ Toivotaan et se perjantainen onnaa ♥:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih joo, nyt se on jo oikein kunnolla kukkinut että kai se kohta jo kuolee mun käsittelyssä :D noh ei sairauksille mitään voi, parantelet ittes kunnolla niin päästään uudella yrityksellä näkemään, kunhan tää mun flunssa ei tästä pahene ♥

      Poista