16. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI LUUKUT 14-16

Juuri kun kerkesin kehumaan, että video tulee niin hmh... tämä tietotekniikan ihmelapsi latasi videota monta tuntia ja kun sen piti olla valmis, ensin se ei enää auennut ja lopulta koko kone hukkasi sen. Oon tallentanut sen niin hyvään piiloon, että en löydä sitä enää. Noh, kuvaan uuden tänään ja laitan sen seuraavaan luukkuun, saatte vihdosta viimein selville arvonnan voittajat.

Täällä alkoi hetki sitten muutaman päivän vapaat ja ne tulevat kyllä todella tarpeeseen. Sain myös työvuoro listat ja ensi viikolla on vain kaksi päivää töitä ja loppu viikko lomaa ♥ jouluaatoksi suuntaan kyllä vanhempien luokse mutta muuten ei ole vielä suunnitelmia ja hei; ei lomalla tarvitse suunnitella, menee sen mukaan mitä se tuo tullessaan ;)


Jotta pääsen kohta kuvaamaan teille videon uusiksi on ensin tehtävä loppuun projekti ruokapöydän maalaus. Tuo pöydän keltainen runko ei ole häirinnyt vielä niin pahasti, että maalisuti olisi päässyt käteen aikaisemmin, mutta nyt se tuntuu olevan oikea riesa, joten se saa valkoisen pinnan itseensä. Jotta sain testattua mun maalaustaidot, kokeilin sitä ensin kahteen puiseen aluseen. Ne olivatkin jo valmiiksi valkoiset, mutta jo hieman likaiset. Nyt nekin on valkoiset ja taidan ottaa ne itselle käyttöön tuohon pöydälle ( sori äiti ;D ). 

Jotta pääsen kuvaamaan videota uudestaan niin täytyy hoitaa tuo maalaus loppuun, onneksi mulla on käytössä maali, joka on hajuton tai sit mun hajuaisti on mennyt. Saan nukkua siis yön ihan hyvin ilman päänsärkyä ja kamalaa maalin hajua. Ihanaa tiistai iltaa kaikille !

2 kommenttia:

  1. Jee, en malta odottaa lopputulosta!! :)<3 Mullakin on täällä kotona vaikka kuinka ja monta keskeneräistä prokkista, ehkä vielä jokupäivä :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tuosta tuli kyllä aikas kiva vaikka itse sanonkin ;) hehe kyllä niitä kerkee tekeen, täällä kans olisi vielä vaikka kuinka monta :D

      Poista