3. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERI - LUUKKU 2

Hmh, joudun julkaisemaan luukun 2 vasta tänään, sillä muhun iski oikein kunnon flunssa, joka ajoi mut kokonaan sohvanpohjalle eilen illalla. Töihin oli myös aamulla lähdettävä ja voin sanoa, että tää olo on kaikkea muuta kuin hehkeä, mutta minkäs teet kun ei ole tuuraajaa. Eihän tätä flunssaa helpota oikein mikään, mutta oli lohduttavaa kuulla aamulla bussissa ( siitä yskimisestä ja niiskuttelusta päätellen ), että joku muukin on kipeänä, joten en ole taaskaan ainoa. Toivottavasti te ootte pysynyt terveinä :) Luukun 2 takaa paljastuu tänään kuusi tämän joulun asiaa minusta.

Odotan synttäreitä mutta en yhtä innokkaasti kuin aikaisempina vuosina, johtuuko siitä että tuo ensi viikolla saavutettava ikä ei tuo niin sanotusti mitään uutta elämään. Toisaalta alan jo nyt tuntea itseni paljon isommaksi kun tiedän, että kohta saa sanoa olevansa 19 :D

 En ole kuunnellut joululauluja eikä mua edes vielä nappaa niitä oikein kuunnellakkaan, en oo kai oikein vielä sisäistänyt, että on joulukuu kun ei ole yhtään lunta enkä oo kerennyt laittaa yhtään kotia jouluiseksi. Oon kuitenkin positiivinen ja tiedän, että se jouluinnostus tulee sieltä vielä, tunnen itseni ;)

Odotan meidän kaveriporukan synttäri / pikkujoulu juhlia, jotka on parin viikon päästä. Ihana päästä näkemään ihanania ystäviä ja viettämään kunnolla iltaa odotan sitä kun pääsee laittautumaan ja lähtemään johonkin piiiitkästä aikaa.


Punainen on tän joulun in ♥ mä oikein vaivalla etsin kaikkia punaisia juttuja ja haluan vielä löytää jouluksi punaiset tyynyt sohvalle, ostaa punaisen joulukukan ja punaisia kynttilöitä ja löytää sen punaisen mekon ! En taida olla ainoa punaiseen sortunut näin joulun alla ?

Nautin mun elämästä ihan älyttömästi tällä hetkellä ! Vaikka oonkin kipeenä niin osaan vaan hymyillä ja ajatella kaikkia hyviä asioita. Oon oppinut järjestään kaikki asiat hyvin päivärytmiin sopiviksi ja osaan nauttia taas paljon enemmän niistä ihan pienistä asioista. Ennen kaikkea oon päässsyt näkeen mun kavereita paljon enemmän ja pitänyt niihin paljon yhteyttä ja mikä onkaan parhainta rentoutumista kun kavereiden seura onhan tää elämä ihan pirun hienoa vaikka välillä ei siltä tunnukkaan ;)

Oon löytänyt paljon ihania leivontareseptejä, joita aivan varmasti tuun jakamaan täälläkin heti kun pääsen testaamaan ne itse. Mulla on ihan älyttömän kova innostus päästä leipomaan ja tekeen kaikkia ihania herkkuja, jos teiltä löytyy jotain hyviä reseptejä niin vinkkailla saa !


4 kommenttia:

  1. Miullakin on hirmuinen leipomis- ja ruoanlaittointo päällä! Ja koko ajan tulee kaiveltua uusia reseptejä testattavaksi, just tänään mietin että pitäisi hankkia joku muistikirja mihin sais nuo kaikki reseptit tungettua! :D täällä kanssa joku flunssa vaivaa eikä meinaa lähteä sitten millään pois, saa koko ajan niiskuttaa ja yskiä -.- paranemisia siulle ja paljon onnea näin etukäteen jo synttäreistä jos en ihan synttäripäivänä pääse onnittelemaan! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toi muistikirja resepteille kuulostaa hyvälle, ite juurikin hankin kirja sitä varten että alan merkata nyt kaikki hyviä juttuja sinne ;) voi flunssa kun on sitkeässä niin siellä kuin täälläkin ! Iso paranemishali sinne ja kiitos Selina ♥

      Poista
  2. Hihii, ihanaa kun mekin ollaan keretty nyt nähdä edes jonkin verran! :]♥ Mullakin kauhee leipomis-into päällä, saas nähdä mitä huomiseks keksin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, on ollu ihana nähdä ja eilen oli kivaa <3

      Poista