14. joulukuuta 2016

3 X ONNELLISET ASIAT

Viikko jo sopivasti puolessa välissä. Oon viime aikoina lukenut niin monesta blogista oikein kunnon hyvän mielen postauksia, joista on saanut itselleenkin hymyn huulille, että halusin kirjoittaa myös muutaman hymyn huulille nostattaneen asian täältä oman arjen keskeltä.


Pitkä kipujakso tuntuu vihdoin olevan ohi! Kun muutaman viikon on todella kipeä eikä normaalista elämästä tullut oikein mitään, niin voimat olivat totaallisesti poissa. Nyt kivut on helpottanut ja mieli on taas virkeä, jaksan tehdä asioita ja päässyt takaisin liikkumaan sekä töihin.  Kuinka mielikin on virkeä kun ei jatkuvasti satu ja tunnu pahalta :) Tuo pieni syysflunssa tuntuu kyllä olevan päällä vähän jatkuvasti, mutta se taitaa olla aika monen riesana tällä hetkellä..


Koti Uusi ruokailuryhmä on saatu koottua ja sisustus täällä on isommilta huonekaluilta osin valmis, isompi sänky on tulossa jossain välissä tuon nykyisen tilalle, mutta muuten on jo kunnossa. Ei oo mitään ihanempaa ollut viime aikoina kuin tulla kotiin ja tuntee olevansa aidosti kotona. Tietysti kun on luonteeltaan vähän tällänen helposti pieniin juttuihin kyllästyvä niin pienet esineet ja matot on vaihtunut täällä aika tiheästi viime aikoina ;D Mutta eiköhän tämäkin helpota kun ne oikeat vihdoin löytyy.


Viime viikonloppuna päästiin kunnolla juhlimaan, kun täytin lauantaina 21 vuotta ja täytyy sanoa, että kyllä parhaat synttärit mitä oon ikinä juhlinut! Sain mun läheiset ihmiset niin täältä Tampereelta kuin Helsingistä mun luokse, jossa vietettiin alku ilta kuulumisia vaihtaen, nauraen ja nähtiin myös livenä mun veljen ja sen kaverin esiintyvän, sisko saa olla kyllä ylpeä omasta musaveljestään. Saatiin loppu illasta myös poikaystävä kavereineen meidän seuraan, joten koko porukka oli kasassa ja ilta oli niin onnistunut.

+ tähän voisi myös lisätä vielä perjantaina alkavan loman, jota on kyllä odotettu! Millasia ilon aiheita teillä on siellä ollut? :)

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus ♥ Tosi hyvä että kiputilat alkavat olla takanapäin, voin vaan kuvitella miten rankkaa on elää kipujen keskellä :( Hei tuo ruokailuryhmä näyttää tosi kivalta! Palaisin jo halusta alkaa ostelemaan meillekin kaikkia uusia huonekaluja, vaikka emme ole vielä muuttaneetkaan, haha :D Siun synttärit kuulostaa ihan täydellisiltä, paljon onnea vielä!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä helpottunut, että se on ohi eikä toivottavasti ihan hetkeen aikaan palaa :/ Toi on kyllä super kiva ja voin vaan kuvitella tuon innostuksen, miks aina ennen virallista muuttoa tekisi jo mieli haalia kaikkea uutta :'D Kiitos kovasti Tuuli, oli kyllä niin ihanat juhlat ♥

      Poista
  2. ÄÄÄÄÄ noi tuolit on nii ihanat!!! Mä en kestäää :D Vähänkö itteäkin himottais ostaa uudet!! <3 Kaikki kuulostaa kyllä niin ihanalle :')
    Mun ilonlähteitä on ehottomasti ollut se reissu, kaikki kuvat ja muistot sieltä, vihdoin suoritettu loputon tenttijakso lääkiksestä, ihanat asiakkaat ja hoidot<3, joulutori, kahvi kookosmaidolla, treffit .. ;-) Kyl sä tiiät ;P ihan vaan tää ihana elämä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä ihanat ja just sellaset mitä tuohon pöydän ympärille halusinkin ;) Haha, kiitos ihana ♥ Kyl sulla vaan riittää noita hyviä ja onnellisia juttuja, nyt vaan nauttia niistä ja ottaa kaikki irti tähän synkkään aikaan :-*♥

      Poista