30. joulukuuta 2016

VUODEN LUETUIMMAT POSTAUKSET

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja katselin vähän mitä kaikkea ootte tykännyt lukea kuluneen vuoden aikana eniten täältä blogista. Tämä vuosi on ollut melkoisen surkea postauksien suhteen, toivottavasti paremmalla onnella kohti seuraavaa vuotta. Tässä olisi 6 postausta ylitse muiden, joita käytte edelleen lueskelemassa.

VIIMEIN TUNTUU KODILLE

Sisustuspostaus keräsi tänä vuonna eniten katselukertoja ja varmasti eniten kommentteja, mutta en oikeastaan yllättynyt, koska niin se on ollut koko blogi historian aikana. Olin juuri edelliseen asuntoon saanut valmiiksi tuon ikuisuudelta tuntuneen ruokailuryhmän tuunaus- projektin, joka todella kannatti. Sisustuspostauksia on varmasti luvassa myös ensi vuonna.

LINKITÄ BLOGISI MULLE JA MUILLE

Linkitä blogi- postaus keräsi myös hurjasti katseluita ja sitä käydään lukemassa edelleen. Sieltä löytyy kaikki linkitetyt blogit, jotka esittelin jokaisen, ihania kaikki ♥ Jos kaipaat uutta luettavaa niin kannattaa käydä kurkkaamassa tuo postaus.

AUTUMN FEELING

Tän postauksen kuvat on edelleen mulle itselle todellisia inspiraatio kuvia ja tää postaus herättää mussa paljon tunteita, tätä kirjoitin niihin aikoihin kun sairaudet alkoivat taas kuulua mun arkeen enemmän. Silti tästä kaikesta huolimatta olo on ilonen enkä voi jättää mainitsematta niitä lukuisia kommentteja joita oon teiltä asiaan liittyen saanut, kiitos!

BLOGIEN ESITTELY / KOLMAS OSA

Esittelin teille kaikki linkitetyt blogi ja tämä kolmas osa on hypännyt noiden kaikkien joukosta suosituimmaksi. Oli ihana päästä lukemaan monia erilaisia, niin tuttuja kuin entuudestaan tuntemattomia blogeja ja päästä näiden esittelyiden kautta myös niihin paremmin sisälle. Edelleen käytte näitä kovasti lukemassa.

PERJANTAIN BANAANILETUT

Vuoden ainoa resepti ja tämä keräsi hurjan määrän lukijoita. Mietin hetken, että viitsinkö julkaista tätä ollenkaan kun ohjeita näihin on saatavilla niin monesta paikasta, mutta kyllä kannatti. Tästä voisi päätellä, että myös jatkossa voisi tämänlaisia postauksia toteuttaa, eikös?

LÖYTYYKÖ TÄÄLTÄ KETÄÄN?

Tässä postauksessa avasin mun mietteitä siitä, että kannattaako blogin kirjoittamista enää jatkaa. Olin kirjoittanut keväällä hyvin vähän ja innostus oli aika kadoksissa. Sain teiltä hurjasti palautetta, että turha stressi pois ja jatkaa kirjoittamista ihan omaan tahtiin, niin olen myös tehnyt. Mä nään tulevan vuoden uutena mahdollisuutena herättää tämä blogi kunnolla eloon, mutta edelleenkin ilman turhaa painetta.

Kiitos teille että ootte lukenut blogia tänäkin vuonna ja toivottavasti jatketaan samalla linjalla myös ensi vuonna. Ootte saanut kommenteillanne hymyn mun huulille monet kerrat, iso kiitos jokaiselle joka tätä blogia siellä lukee ♥

4 kommenttia:

  1. Olen seurannut blogiasi kokolailla tämän vuoden ja olen iloinen, ettet silloin keväällä päättänyt lopettaa, sillä siun postauksia on aina niin kiva lukea ja kuvasi ovat todella kauniita ja huolella mieittyjä :) Ihanaa tulevaa vuotta siulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis voi että miten ihana kommentti, kiitos tuhannesti Emma ♥ Blogi on kyllä edelleen niin tärkeä paikka mulle, että ei tätä olis voinut jättää pois :') Oikein ihanaa alkanutta vuotta sulle ♥

      Poista
  2. Ihania postauksia kaikki mussukka<3 Lähetään pian yhessä kuvaileen ;-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos ♥♥ Ehdottomasti mennään !!

      Poista