9. huhtikuuta 2016

BLOGIEN ESITTELY / KOLMAS OSA

Ihanaa lauantaita ♥ Lupailin viime postauksessa tulla esittelemään viime aikaisia ostoksia, mutta mulla on vielä muutama juttu postissa tulossa, joten odotankin vielä ne siihen samaan. Myös muita julkaisemattomia postauksia on, nimittäin viimeiset blogi esittelyt on ihan kokonaan jäänyt luonnoksiin. Nyt olisi aika taas esitellä uusia ja vähän vanhempia tuttavuuksia. Toivottavasti löytyisi taas jotain uutta myös teidän lukulistalle ja lukemista myös tähän viikonloppuun :) Loput blogit esittelenkin teille alkuviikosta.

Stop for a minute

Sofin blogia oon lukenut jo pitkään ja onneksi aikoinaan tänne myös löytänyt. Blogi huokuaa positiivista mieltä, motivaatiota, kauniita kuvia, asupostauksia, ulkomaan reissuja ja arkisia höpöttelyitä ♥ Sofin huippu hyvät treenipostaukset saa kyllä laiskemmankin ihmisen liikkeelle, kun ohjeet on simppelit ja selkeät ;)

Kiia Innanmaa

Kiian blogia oon myös lukenut jo jonkin aikaa ja ihanan blogin löytänyt. Blogista löytyy ihastuttavia DIY-juttuja, joista mä oon saanut monta uutta inspiraatiota ja toteuttamisen aiheista juttua, kuukauden suosikkeja, asupostauksia, pohdintoja ja tavallista arkea. Blogista löytyy myös mm. vinkkejä eri kategorioiden bloggaajille. Jos meinaa inspiraatio postauksien suhteen kadota niin kannattaa käydä nappaamassa postausideat talteen ;) Ihana blogi ♥

Golden Sequins

Jonnan blogi tuli uutena tuttavuutena vastaan tuolta linkitettyjen blogien joukosta. Jonna paljasti hetki sitten pienen ihmeen olevan tuloillaan, niin paljon onnea vielä sinne ♥ Blogista löytyy hevospainotteisesti juttuja ja mukaan mahtuu myös herkullisia reseptejä, vauvanvaate hankintoja sekä kosmetiikka esittelyitä.

Miru Lehtinen

Mirun blogi tuli myös uutena tuttavuuteena vastaan ja ihana blogi onkin. Tykkään kovasti isoista ja raikkaista kuvista, niistä saa aina niin inspiraatiota. Blogista löytyy asupostauksia, sisustusta, kuulumisia arjen keskeltä, pohdintoja ja vilahtelelee siellä myös ihana koira Waldo. Blogin selkeä ulkoasu tekee postauksien lukemisesta helppoa ja kyllähän tuolla vain selaa postauksia eteenpäin ihaillen kuvia :)

2avlt5

Täältä löytyisi parikymppisen Annan blogi. Täältä huokuaa ihanan tunnelmallisia kuvia, ihania asukuvia, kuulumisia kavereiden kanssa arjen keskeltä ja ihania ruokakuvia. Tänne mennessä jää vain selailemaan lisää ja lisää kuvia, ihanan piristävä ja mielenkiintoinen blogi, suosittelen kyllä ehdottomasti kurkkimaan tänne :) Erityisesti jäin selailemaan tämän postauksen kuvia, niin kauniita ♥

AnsKiss

Anniinan blogista löytyy raikkaita ja valoisia kuvia, joita ainakin allekirjoittanut tykkää blogeista katsella. Blogista löytyy tavallista arkea, ostosten esittelyä, reseptejä, kosmetiikkaa, kuukauden suosikkeja ja esimerkiksi postaus meikittömästä kuukaudesta, joka kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa :) Hauska fakta postaus itse kirjoittajasta löytyy täältä josta saa heti uutta tietoa. Ihanan rennolla tyylillä kirjoitettu blogi, jota on miellyttävä lukea ja kuvia selailla :)

Catrih

Katrin blogia on tullut luettua jo pidempään ja oon tän ihanan neitosen kanssa päässyt myös juttelemaan ihan kasvotusten, ihana nainen siellä ♥ Katrilta löytyy monipuolisesti juttuja tavallisesta arjesta, paljon uusia ja erilaisia reseptejä, vinkkejä treenaamiseen ja oikeanlaisiin välipaloihin, ostosten esittelyä ja paljon muuta. Oon hokenut monissa esittelyissä, että kuvat on tärkeitä mulle blogissa ja ihania sellaisia löytyy myös täältä. Suosittelen kyllä ehdottomasti :)

10 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta esittelystä, Emilia !! ♥

    VastaaPoista
  2. Mirun ja Annan blogit löytyvät munkin lukulistalta, eivätkä ole pettäneet tähän mennessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat blogit oli kyllä ihania ja onneksi ne myös löysin :)

      Poista
  3. Oi kiitos Emilia ihanasta esittelystä <3 Tää oli kyllä kiva siitäkin, että löysin taas uutta luettavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten hyvä kuulla, kyllä näistä esitellyistä blogeista on löytynyt paljon uutta luettavaa :)

      Poista
  4. Voiii miten ihanasti kirjoitettu, kiitos :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana blogi sulla ja aina niin ihana lukea sun juttuja ♥

      Poista