8. heinäkuuta 2015

KUVIA KULUNEELTA VIIKOLTA


Pirtsakkaa alkanutta viikkoa kaikille ♥ viikko näköjään taas vain vierähti ihan ohitse ja ihan hämilläni katsoin, että on kulunut viikko viime postauksesta, hui ! Kameraan on tallentunut viikon aikana jokunen kuva, joista selkeästi huomaa tiivistettynä viime aikaiset tekemiset ja menemiset. Viikkoon on mahtunut työnteon lisäksi sairastelua, perheen kanssa oleilua, ystäviä ja paljon naurua. Kyllä töissäkin oli kiva olla kun aurinko paistoi pihalla ja töihin sai valikoida kaapista uusimpia mekkoja käyttöön, harmi että tuota iloa ei kauaa kestänyt... 


Oli ihana käydä viime viikolla vanhempien luona kun vastassa oli taas kerran tälläinen söpöliini ♥ ihan hurjaa aatella, että omilleen muuton jälkeen noita poitsuja ei ookkaan enää nähnyt joka päivä niin kuin ennen ja ne kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Me pidetään äitin kanssa yhteyttä joka päivä ja siinä samassa vaihtuu kuulumiset myös poitsujen osalta, toikin pieni nappisilmä oppii joka viikko uusia sanoja ja juttuja, voih.


Tää viikko alkoi pienellä sairaslomalla mahan takia, mutta sen verran ollaan jo parannuttu, että töihin on päässyt takaisin. Vaikka kova särky ei ollutkaan ihan sieltä kivoimmasta päästä niin kyllä sitä silti vaan osas ottaa ilon irti siitäkin, että yhden päivän sai vain maata sängyssä netflixin kera ja popsia sivussa mansikan jos toisenkin.

Mitäs teille kuuluu sinne puolelle ? Ihana katkaista tämä hiljaisuus ja innostua taas kirjoittamisesta. Huomenna on taas pitkästä aikaa ilta vain kotona, joten eiköhän se käytetä blogin äärellä. Kello näyttää uhkaavasti sen verran, että aamulla herääminen on pian vaikeeta :D

4 kommenttia: