21. heinäkuuta 2015

ON THE OTHER SIDE TO THE WORLD


Ikuinen matkakuume, en taida olla ainoa ? ;) Tämän vuoden kesää tekisi mieli aina välillä kutsua kyllä ihan syksyksi, mutta nyt en manaa kyllä yhtään sillä nämä ihanat kesäsäät näyttävät taas palailevan selailin huokaillen noita ihania matkakuvia we heart it:ista ja kasvattelin tätä halua lämpöiseen, rannalle makaamaan ja ottamaan kunnon ruskeeta pintaa ihan kunnolla !

Tää matka aihe on kyllä todella puhuttu aihe aina, mutta tähän liittyy nyt pieni juttu, joka lähti liikkeelle ehkä pienestä vitsistä, mutta jäin kyllä miettimään sitä ihan kunnolla. Tänä vuonna ei auennut ovet kouluun ja työrintamalla tapahtuu paljon taas syksyllä. Heitettiin vitsillä ilmoille, että jos ens keväänä ei ole vakituista työtä ja jotain muuta mikä sitoo Suomeen niin otetaan ja lähdetään kevääksi asumaan ulkomaille. Ilmoille tuli kyllä heti vakavasti se kysymys; miksi ei ?

Mulla itelläni on kyllä ehkä surkein kielitaito ikinä, mutta se kehittyy kun sitä joutuu käyttämään joka päiväisessä asioimisessa, jos siis ulkomaille muuttaisi. Mä olen aina halunnut päästä elämässäni vielä repäisemään kunnolla ja tekemään jotain, mitä muistella hymyssä suin kiikkutuolissa. Haluan totaallisesti elää elämää täysillä "ilman rajotteita" ennen kuin alkaa perustaa perhettä ja ostaan taloa.


Joku varmasti ajattelee, että typerää tollanen, mutta jos nyt miettii niin mikä estää lähtemästä muutamaksi kuukaudeksi johonkin muualle ? Koskaan ei tiedä vaikka maailmalta löytyisi koulupaikka, työpaikka tai vaikka unelmien asunto jonne haluaa jäädä. Mua itseäni sitoo Suomen mantereelle perhe ja ystävät, jotka on mulle kaikki kaikessa muuten kaikki onkin vähän kuin isoa kysymysmerkkiä. 

Tätä ajatusta voi rauhassa kehitellä ja miettiä, onhan kevääseen vielä hetki aikaa. Nyt aluksi olisi kuitenkin tarkoitus miettiä matkaa loppu vuodelle tai heti vuodenvaihteen jälkeen, Kreikka, Thaimaa vai Espanja... Mitä mieltä te olette tälläisestä maailmalle muuttamisesta ?

Lähteväthän ihmiset muutenkin kiertämään maailmaa, eikös ? ;)

10 kommenttia:

  1. Ihan huippusuunnitelmia! <3 Niin, mikä estää lähtemästä? ;) Ja muiden mielipiteillä ei ole tosiaankaan mitään väliä, jos itse haluat ulkomaille asumaan hetkeksi niin tottakai lähdet <3 Miullakaan ei ole mikään maailman paras kielitaito, mutta niinkuin sanoit - ulkomailla kun sitä pakosti joutuu käyttämään niin kyllä se alkaa varmasti pikkuhiljaa luistaa ja elekielelläkin pärjää jo pitkälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ♥ nimeomaa, ei tällä hetkellä juurikaan mikää ;) tuo kielitaito kehittyy juurikin kaikista parhaiten sillon kun muuttaa sellaiseen maahan missä sitä joutuu käyttämään, oli se sitten englantia tai jotain muuta kieltä :) eikä tosiaan kannata välittää muiden mielipiteistä vaan tehdä just niin kuin itestä parhaimmalta tuntuu :)

      Poista
  2. Kuulostaa mun mielestä just ihan mahtavalta!:) Voi että, just jotain tollasta mäkin haluaisin päästä kokemaan.. Sait nyt kyllä mutkin oikein pohtimaan kaikkea matkusteluun liittyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös, sais taas uutta koettavaa ja opittavaa ;) voi miten ihana kuulla, nyt vaan suunnittelemaan ja miettimään lisää :) nyt kun ollaan vielä nuoria ja kaikki ovet avoinna niin ehdottomasti kokeileemaan kaikkea :)

      Poista
  3. Apuaa näistä kuvista tulee hirvee matkakuume!! Ihania kuvia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no eiks vaan ;) ei sais kyllä tälläsiä kattella, kun tää matkakuume vaan kasvaa ja kasvaa :D♥

      Poista
  4. Ensinnäkin, hemmetti mikä matkakuume tulee kun näkee tälläisiä kuvia! Siitä on jo aikaa kun viimeeksi olin reissussa, joten olisikin kyllä jo aikakin päästä! Toiseksi, jos sulla on mahdollisuus lähteä niin lähde! Elä ja nauti<3 Tuollaisia mahdollisuuksia ei joka päivä tule vastaan ja mitä vanhemmaksi tulee sitä hankalampaa on lähteä, jos on vakiduunit, kämpät ja lapset. Ja kielitaito kehittyy nimenomaan vain puhuessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, viimeisimmästä ulkomaan matkasta alkaa täälläkin oleen jo useampi vuosi, joten olisi kai syytä alkaa toteuttaa seuraavaa reissua ;) oot kyllä niin oikeessa, nyt kun ei ole vielä mitään esteitä tuon lähtemisen suhteen niin nyt kannattaa lähteä :) kielitaito kyllä kehittyy kun sitä puhuu :)

      Poista
  5. Voi vitsi, mulle tuli niin hyvä olo taas tätä postausta lukiessa!<3 Aina kun muistan meijän ihanat suunnitelmat, niin saan nii paljo lisää voimaa :') Me niin lähdetään<3 Kuhan ekaks saadaan meijän uudenvuoden pläänit/ syksyn matkat kuntoo ;)<3 Ihania kuvia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih miten ihana kuulla :') no hei mulla on aina ihan sama homma, ne suunnitelmat antaa aina lisää virtaa ja energiaa jaksaa kun tietää että jotain kivaa on jossain kohtaa luvassa ;) lähetään vähän uudeksvuodeks ainakin reissaamaan, se on varma ! ♥

      Poista