20. marraskuuta 2016

PALJON PUHUTTU IHO, MITÄ SE ON NYKYÄÄN

Rento sunnuntai vietetty kotona oleillessa eilisten pikkujoulujen jäljiltä. Meillä oli hurjan hauska ja kiva ilta, ensi viikonloppuna olisi taas seuraavat juhlat tiedossa, mutta sitä ennen olisi taas aherrettava viikko töiden parissa. Vielä täytyisi muutama työjuttu hoitaa tälle illalle, mutta tähän väliin halusin tulla kirjottelemaan teille tuoreempaa versiota aiheesta, josta oli vielä muutama vuosi sitten todella arka puhua ääneen nimittäin mun iho.


Vielä kolme vuotta sitten mun iho näytti tältä mitä yllä olevissa kuvissa näkyy. Useesti oon palannut katsomaan näitä kuvia kun on tullut omasta mielestä niitä huonoja iho päiviä ja toisinaan myös palaan muisteleen sitä aikaa, mitä tuon ihon kanssa sai elää. Tän postauksen julkaistua  sain palautetta, että oli rohkeeta tuoda esille tällänen aihe. Sosiaalinen media on täynnä täydellisen sileitä, tasasia ja hyvin hoidettuja ihoja, ei mitään virheitä tai epäkohtia. Huonon ihon kanssa kamppailee niin moni, että en halunnut vaieta siitä enempää vaan painoin julkaisu painiketta ja se todella kannatti.

Kun kuvat 2013 otettiin, en todellakaan uskonut mun ihon tuosta parantuvan kovinkaan paljoa ja kuvittelin eläväni sen kanssa koko ikäni. Kesät oli yksi painajainen kun ei voinut lämpiminä päivinä hautautua paksun neuleen sisään peittääkseen tuon kaiken. Sen kanssa oppi sitten vain elämään ja no, nykyään tuo tilanne on täysin eri.


Pahimmista näppylöistä on jäänyt haaleat arvet, mutta ei häiritsevästi. Iho on parantunut ihan älyttömän hyvin. Osittain murrosiän tuomat omat muutokset pahensi ihoa aikoinaan ja nyt kun ikää on tullut lisää niin on menty vain kohti parempaa. Nykyään ei ole ensimmäisenä mielessä häpeä ihosta kun laitan päälle paidan, joka on avonaisempi selästä. Eikä kasvoille tarvitse paksuimpia kerroksia meikkivoidetta. Enää ongelmana on kutiava iho, jos käytän maitotuotteita. Siitä ongelmasta on myös päässyt eroon kun oon jättänyt maidon vähemmälle.

Iho reagoi kyllä edelleen aina kun hormoonit heittelee ja pahenee hetkellisesti, mutta ei kovin häiritsevästi. On ihanan vapauttavaa kun ei tarvitse enää jatkuvasti miettiä, että mitä pukea päälle että vaatteet peittää tarpeeksi ihosta. Edelleen korostan sitä, että on varmasti monia kenellä on vieläkin pahemmassa kunnossa oleva iho, mutta tämä oli minulle itselle kova pala juuri tälläisenä. En edes muista, koska olisin viimeksi stressannut ihosta, hah!

Löytyykö sieltä muita ketkä on kärsinyt huonosta ihosta tai kärsii edelleen? Ihanaa alkavaa viikkoa ♥

8 kommenttia:

  1. Ihanaa että sun iho on nykyään paremmassa kunnossa :) Itselläni ei ole ikinä ollut mitään varsinaisia iho-ongelmia mutta siskollani oli nuorempana akne joten oon seurannut vierestä sitä kuinka kova paikka se saattaa olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho on kyllä nyt hyvässä kunnossa, onneksi :) Voi että, toivottavasti sun siskolla on helpottonut jo, ei kiva vaiva ollenkaan jos akne on ollut :/

      Poista
  2. Mä oon kyllä tosi onnellinen sun puolesta, että sun iho on paremmassa kunnossa<3 Nyt pääset jopa käyttään niitä ihania avoselkäisiä mekkoja 8)<3 Oot rohkea muru :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyl ihana kun ei tarvi enää peitellä ja hävetä ihoonsa koko ajan! Ja saa kaikki mekot takasin käyttöön, paidoista puhumattakaan :'D Kiitos muru ♥

      Poista
  3. Tällaisen, ja varsinkin sen sun aikaisemman postauksen julkaiseminen vaatii oikeasti tosi lujaa rohkeutta, sekä sitä että on asian kanssa sinut. Mä oon aina ihaillut ihan suunnattomasti sitä että ihmisellä on tällaista rohkeutta. Nuo aikaisemmat kuvat, ne ei oo sitä ns kauneinta katottavaa, mutta ne ei tosiaan koskaan ole tehnyt susta mitenkään, ei mitenkään huonompaa, eikä vaikuttaneet taas sun mielettömään kauneuteen millään tavalla. Sä olet kamppaillut asian kanssa, jota sä et ole voinut valita. Kaikille meillä on sellaisia asioita. Mulla itselläni on jaloissa isot punaiset ihomuutokset, säärissä. Ne ei koskaan parane tai lähde. Ajanmyötä ne vähän ruskistuu, mutta normaalia ihoa niihin ei koskaan tule. Aluksi mä tappelin niitä vastaan ja annoin niiden vaikuttaa mun itsetuntoon ja normaaliin elämään. Lopulta onneksi tajusin, että hitto vie, mä en niille mitään voi, niin miksi antaisin niiden pilata mun lopunkin elämän :)
    Sä olet todellakin nyt onnesi terveemmän/kauniimman ihon kanssa ansainnut! Mutta muista, että jos välillä tulee niitä "huonoja ihopäiviä", älä anna niiden lannistaa, ne ei vaikuta sun kauneuteen millään tavalla!

    ps. Ihana löytää toisen Tamperelaisen blogi! Jään ehdottomasti seurailemaan :')

    ♥:llä HENNA M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin ihan super iso kiitos tästä kommentista ♥ Mä vaan kovasti toivon, että nää postaukset on auttanut myös muita samanlaisen ihon kanssa kamppailevia ja huomaan sen, että se ei tee ihmisestä yhtään huonompaa. Ja niin kuin sullakin on sun oma iho-ongelma niin ei tee susta todellakaan huonompaa vaan yhtä ihana oma ittes sä oot silti :) Kiitos tuhannesti Henna ja sun blogia jäi myös seurailemaan ♥

      Poista
  4. Mä olen niin ONNELLINEN puolestasi, että ihosi voi tätä nykyä noin hyvin! Olen itse kärsinyt hormonaalisesta aknesta 13 vuotta ja välillä tulee itku edelleenkin. Minulle on sanottu, ettei ihoni parannu koskaan ja se on ollut tosi vaikeaa hyväksyä. Suurin haaveeni ihoni suhteen on, että voisin lähteä joku päivä ulos ilman meikin meikkiä. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös olen onnellinen tästä, vaikka kyllä edelleen hormoonien pukatessa kunnolla myös iho menee huonompaan kuntoon, mutta pahin taitaa olla ohi. Voi että, kuulostaa niin ikävältä varsinkin, kun sanottu että ei parane ikinä, ei kiva! Mä lähetän paljon tsemppiä sinne ihon kanssa taisteluun, tiedän hyvin mitä tuo on ♥♥

      Poista