7. toukokuuta 2015

IHANAN KAMALAT ASUKUVAT


Suurimmassa osassa lifestyle blogeja näkyy epäsäännöllisen säännöllisesti asukuvia, aina niin kauniita vaatteita kuvattuina ihanissa maisemissa, meikit kunnossa ja tukka hyvin. Ja kyllä, mä ainakin rakastan katsoa blogeissa juurikin näitä kuvia koska mitä ihania inspiraatio kuvia ne onkaan. Viime aikoina on tullut silloin tällöin kyselyä tonne kommenttipoksin puolelle, että missä mahtaa olla niitä asukuvia myös mun blogin puolelle ja tätä mä päätin nyt vähän avata teille. Samalla haluan kyllä vähän mielipidettä siitä, että sopiiko ne edes mun blogiin enää kun niitä ei juurikaan koskaan oo täällä päästy näkemään.

Mä tykkään enemmän valokuvata kuin olla kuvattavana, en osaa olla kauheen luonnollisesti kameran edessä. Harjoitus tekee mestariksi varmasti myös tässäkin asiassa kunhan vain antaisi luvan olla kuvattavana vähän useemmin. Oon aina ollut todella kriittinen näkemään omia kuviani ja vain todella harvat kuvat on kelvannut. Sain osakseni pahoja kommentteja mun ulkonäöstä ala- ja yläasteella, joten niistä ylipääseminen on kestänyt vuosia ja osittain toi prosessi on meneillään edelleen. Toinen syy näitten kuvien puuttumiselle on se, että en koe multa löytyvän kauheen inspiroivia vaatteita enkä mä niitä mitenkään erikoisesti koskaan yhdistele.

Musta olis kuitenkin ihana joskus laitella teille kuvia päivän asusta, mutta osittain mulla on niihin myös vähän ristiriitaiset fiilikset. Mietin välillä, että tuleeko niistä kenties sellanen olo, että nyt haen kehuja tai huomiota, jos lisään niitä, myös se pelko niistä ilkeistä kommenteista lisää viitaten ulkonäköön pelottaa hiukan, en haluaisi kovin useasti enää kuulla niistä. Ja niin kuin sanottu niin tässä hommassa on se toinenkin puoli; se itsetunto voisi myös parantua niiden kuvien myötä, ehkä.


Hieman puhetta nyt tästäkin aiheesta. Haluaisin ehdottomasti kuulla teidän mielipiteitä aiheesta ja miten te ite ootte päässyt siihen pisteeseen, että laitatte blogeihinne asukuvia ?

Kyllähän tänne blogiin sopisi asukuvat välillä, mutta toisaalta kun eipä niitä hirveesti oo koskaan ollutkaan... nämä kuvat tosiaan on maaliskuiselta Helsingin reissulta ! Näissä mietteissä toivottelen kivaa loppuviikkoa teille 



24 kommenttia:

  1. Mun mielestä ois kiva, jos välillä laittelisit jotain asukuvia mutta ymmärrän että kuvaaminen tuntuu luontevammalta kun kuvattavana oleminen - koska mulla on ihan sama homma! Asukuvat tuo kuitenkin sellasta fiilistä blogiin, kun näkee sen bloggaajan. :) Munkaan asukuvat ei oo mitään muotimaailman tähtikuvia, en välttämättä ees kutsuisi niitä asukuviksi vaan ihan vaan kuviksi itsestäni siltä päivältä. En todellakaan koe olevani inspiraation lähde pukeutumiseen kenellekkään koska itsekin pukeudun tosi yksinkertaisesti, mutta jotenkin haluun välillä konkreettisesti näyttää myös itseäni blogissani, jotta blogi olisi jollain lailla henkilökohtaisempi.

    Mutta laita ihmeessä välillä asukuvia<3 älä ajattele sitä niin että ne on nimenomaan ASUkuvia. Musta ois ainakin kiva nähdä sustakin kuvia täällä välillä, vaikka ymmärrän ettei se tän blogin pointti ole, niinkuin ei mukaan. Tosi hyvä teksti ja puhutteleva aihe! :) sori kauheen sekava kommentti, oli vaan pakko kirjottaa ajatukset sitä mukaa ylös kun ne mieleen tulivat hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että kuvat olisivat tervetulleita, helpottaa varmasti niiden laittamista jatkossa :) Toi on kyllä totta, että ne asukuvat voisi enemmänkin ottaa kuvina itsestä, tuohan se todellakin ihan erilaista fiilistä blogiin ja myös sitä vaihtelevuutta, hyvä pointti siis tosiaan :)

      Kyllä tällänen kommentti sai heti fiilistä laittaa asukuvia jatkossakin ♥ kiitos kommentista Enni eikä todellakaan ollut sekava kommentti vaan erittäin ymmärrettävissä ja sun pointti tuli hyvin selväksi :) Otan nyt jatkossa ne kuvat enemmän kuvina itsestä kuin asuina, ehkä niitä sillä saisi tänne vähän enemmänkin :)

      Poista
  2. Hei just ihania nää asukuvat <3 Ehdottomasti kannattaa näitä välillä tänne blogin puolelle laittaa! :) Mulla on toi sama juttu, etten hirveesti asukuvia julkaise, koska en oikeestaan pukeudu mitenkään erikoisesti. Toisaalta ne asut ei aina oo se juttu, vaan kuvat bloggaajasta, erilaiset maisemat taustalla jne. :) Ihanaa viikonloppua sinnekin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Katri kovasti ♥ totta tuokin, että ne kuvat on enemmänkin kuvia bloggaajasta kuin itse asusta ellei sitten oikesti ole muotibloggaaja :) eiköhän tämänkin kommentin myötä niitä kuvia tulisi vähän enemmän, otan ne jatkossa kuvina minusta kuin itse asusta :) oikein ihanaa viikonloppua myös sulle ♥

      Poista
  3. Mielestäni olisi kiva nähdä täällä sun blogin puolella aina silloin tällöin asukuvia tai ylipäätään kuvia sinusta, koska ainakin itse tykkään nähdä välillä kuvia itse bloggaajasta :).

    Mä pystyn hyvin samaistumaan sun tuntemuksiin. Mua kiusattiin hyvin paljon koulussa ulkonäköni takia, koska en tykännyt meikata peruskoulussa. Kiusaaminen aiheutti mulle kovat ulkonäköpaineet, mitkä nousevat vieläkin pintaan. Kameran edessä on vaikea olla, koska mietin vain näytänkö muiden mielestä typerältä kuvissa. Mutta olen jo tullut niin vanhaksi, että osaan jo ajatella enemmän järjellä ja totean, että meitä on montaa sorttia ja me kaikki olemme jollain tavalla kauniita :). Toivonkin, että uskallat tuoda enemmän itseäsi esimerkiksi juuri asukuvien yhteydessä esille blogissasi, koska sinähän olet hirmu kaunis :).

    Ihailin näissä kuvissa sun hiuksia, kun ne näyttävät todella ihanan paksuilta ja pitkiltä! :) Hiuspostauksetkin voisivat olla kivoja, jos tykkäät kokeilla erilaisia kampauksia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että kuvat on kysysttyjä, eiköhän niitä aleta nyt jatkossa laittaa tänne :)

      Voi miten harmillista kuulla, että oot myös ollut kiusaamisen kohteena ulkonäön takia, tiedän mistä puhut. Nää sun sanat kyllä nyt avas myös munkin silmät sille, että meitä tosiaan on montaa erilaista ja jokainen on omalla tavallaan kaunis :) Voi miten ihanasti sanottu, kiitos kovasti Laura ♥

      Oi kiitos kovasti :) Hiukset on kyllä ihan hyvän pituiset, että kampauksia voisi tehdäkkin, kiitos hyvästä ideasta ;)

      Poista
  4. laita ihmeessä lisää asukuvia!<3 vaikka toisaalta itsellänikin on hieman sama "ongelma", etten muka osaa olla luontevasti kameran edessä ja tottakai ne aiemmat haukut omasta ulkonäöstä mietityttää edelleen.. itse en myöskään koe omaa vaatekaappiani niin inspiroivaksi, saatika ostele jatkuvasti uusia erikoisia vaatteita, että näkisin tarvetta julkaista jokaisesta asusta kuvan :D
    huomasin niin paljon samoja asioita itsessäni kuin tässä postauksessa kirjoitit, tuli jotenkin ihan tosi hyvä mieli tätä lukiessa :) ja hei, kauniita kuvia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vain otettava itseä niskasta kiinni ja mentävä rohkeammin kameran eteen ja ottaa niitä asukuvia, ehkä niistä ilkeistä sanoista päänsisällä pääsisi paremmin yli kun ylittää riman :) voi miten ihana kuulla, kiitos Tuuli kovasti sun kommentista ♥

      Poista
  5. Itellä vähän sama tilanne, en osaa olla luontevasti kameran edessä! :D Tekemällä oppii ja itse pyrin olemaan kameran edessä aina silloin kuin itsestä tuntuu kauniilta tai on joku superkiva asu päällä! Niistä superkivoista asuista onkin kiva tehdä postauksia, suosittelen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vau miten hyvin sanottu ! Ei ota paineita niistä kuvista, vaan kuvaa niitä sit kun itsestä tuntuu kaikista parhaimmalta olla kameran edessä :) todellakin kokeilen heti seuraavalla kerralla, kiitos !

      Poista
  6. Laita kuule ihmeessä asukuvia, kuitenkin lukijat on kiinostunut myös susta ja sun tyylistä pukeuta. Sitä paitsi mun mielestä sulla on aivan ihana tyyli ♥ Vaikka niitä ilkeitä kommenteja tuliskin muista että hei, sä et elä niitä vain sua ittees varten joten anna palaa vaan täysillä eteenpäin :) ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos ihana tästä kommentista ♥ et tiedäkkään kuinka ilonen musta just tuli :) Toi on totta, että itseään ei voi muuttaa ja itseään varten täällä eletään, joten unohtaa ne mitä muut sanoo ja on vain oma itsensä :)

      Poista
  7. En kyllä ymmärrä, miksi ihmiset ovat ilkeitä kommentteja ulkonäöstäsi jaelleet, mielestäni olet kaunis! :) Ja asukuvat ois tosi kiva lisä blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos ihan mielettömästi ♥ ehdottomasti tulee asukuvia tänne jatkossakin, kyllä ne nyt on saanut niin hyvän vastaanoton, että ei voi enää jättää julkaisematta niitä :)

      Poista
  8. Tottakai sopivat! Mutta lisäile niitä vain silloin kun on oikeasti sellanen fiilis että "tästä asusta on saatava kuva! Näytän jumalallisen kauniilta!", silloin niiden kuvien jakamisessa on jotain ideaakin. Itsekin tahtoisin laittaa välistä asukuvia, muttei mulla oikein ole ketään joka niitä kuvia napsisi :(
    Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei niimpä, sillon ne kannattaakin vaan lisätä koska se kyllä sitten näkyy jos joistakin kuvista yrittää väkisin keksiä hyvää sanottavaa tai ylipäätään kirjoitettavaa :) no voi harmi sentään, kuvailemaan olisi kuitenkin kiva aina joskus päästä jonkun kanssa :/ ens kerralla kun näät jonkun sun kaverin niin nappaat kameran sen käteen ja vähän asukuvailette ;)

      Poista
  9. Itsellä on sama, tykkään kuvata enemmän kuin olla kuvattavana :D
    Asukuva postaukset on ihan mielenkiintoisia. Anna palaa vaan! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei olla siis ainoita tässä asiassa :D eiköhän jonkinlaisia asukuvia tule jatkossa kun ne saivat nyt niin hyvän vastaanoton asiaan :)

      Poista
  10. Voi muru, ihanaa kun laitoit nää kuvat ja julkasit tämmösen postauksen!♥ Oot rohkea :-* Mun mielestä olisi ihanaa, kun välillä laittaisit lisääkin asukuvia tai muuten vaan kuvia itsestäs. Niin kun Enni sano, niin se tekee blogista jotenkin "henkilökohtasemman" ja tuntuu, että pääsee lähemmäs bloggaajaa :-) Harjoitus tekee mestarin - niinhän se menee ja onhan sulla täällä tää yks hovikuvaaja ;) iksu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos muru ♥ no niinhän se menee, että kun olisi edes joskus niitä kuvia itestä niin se blogikin olisi henkilökohtaisempi, joten ehkä niitä voisi nyt tosiaan jatkossa laittaa vähän enemmän tännekkin :) hih joo, yks ihana kuvaaja se siellä, ikävä on ♥ :-*

      Poista
  11. Kiva nähdä blogissasi välillä myös asukuvia! Tykkään katsella näitä aina muiden blogeissa vaikka en omassa blogissani asukuvia julkaisekaan. Tuntuu, että pönötän itse kuvissa aina niin epäluontevasti vaikka kuinka yrittäisin olla luonteva. :D Muutenkaan en vain usko, että asukuvani voisivat inspiroida ketään koska pukeudun mielestäni niin "tavallisesti". :D Mutta tykkään kyllä näistä asukuvista ja olisi kiva nähdä näitä jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei, mulla on noita ihan samoja fiiliksiä asukuvien suhteen joten et oo kyllä ainoo ;) mutta toisaalta juurikin se tavallinen pukautuminen on varmasti sitä, mitä ihmiset kuitenkin haluaa nähdä koska aika basic vaatteisiin pukeudutaan, kyllä säkin voit ehdottomasti laittaa joskus jotain asukuvia blogin puolelle :)

      Poista
  12. Täällä kanssa yks superkriittinen asukuvissa poseeraaja! Oot kyllä rohkea kun jaat tän meidän kaikkien kanssa, tsemppiä ❤ Asukuvia oonkin kyllä hieman kaipaillut sun blogissasi, joten niitä vaan tulemaan heti kun siltä tuntuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua ihana, kiitos ♥ joo eiköhän niitä asukuviakin tule blogiin taas kunhan palailen takaisin kirjoittamisen pariin :)

      Poista