18. huhtikuuta 2015

ONKO SIELLÄ VIELÄ JOKU ?


Huhuu, ootteko vielä siellä ruudun takana ? Pari viikkoa ilman blogia vierähti ohi ihan hujauksessa. Toisaalta en kaivannut yhtään kirjoittamista, toisaalta ikävöin ihan hirveesti. Valokuvailtua on tullut kyllä jonkun verran tässä parin viikon aikana, mutta enemmänkin oon keskittynyt niihin asioihin ja tapahtumiin mitä on ihan kongreettisesti ollut, nauttinut niistä kunnolla ilman kameraa ja sitä jatkuvaa ajatusta että "täytyy muistaa blogi". Älkää käsittäkö väärin, tää on rakkain harrastus mitä multa löytyy enkä tosiaan voisi elää ilman tätä, joskus vaan tekee todella hyvää olla ihan kokonaan poissa ja keskittyä johonkin ihan muuhun.

Viikko sitten lauantaina oltiin Emilian kanssa pakkahuoneella kuuntelemassa Sannia ja voin sanoa, että mun soittolistalta ei oo viikon aikana soinut juuri mitään muuta kuin kyseisen artistin biisit, oli se vaan ihan huikee mimmi vetään livenä; enkä voi väittää vastaan etteikö biisejen sanoihin voisi samaistua. Jatkettiin vielä iltaa muutamilla istuskellen, lopulta toi ilta kuitenkin venyi ihan aamun pikkutunneille saakka. Aamu alkoi jo kuitenkin ajoissa hyvän brunssin äärellä, tuli nyt jo nälkä kun katsoo noita kuvia :P


Muuten täällä onkin taas viime päivät vietetty sängynpohjalla kuumeen kourissa, pääsin tänään kuitenkin takaisin töihin ja toivottavasti pikku hiljaa elävien kirjoissa. Oikein harmitti eilen kun ulkona oli ihana aurinkoinen ilma ja lähes pilvetön taivas, mieli olisi tehnyt lähteä vähän ulkoilemaan mutta vointi oli muuten kyllä ihan erimieltä. Kaikkien ennusteiden mukaan olisi taas ilmat lämpenemässä, joten...

Edelleenkään mulla ei ole tietokonetta itelläni vaan kehittelen milloin mistäkin konetta lainaa. Yritän nyt kuitenkin päivitellä pikkusen useammin blogia, sillä nyt voisi oikeasti olla sitä innostustakin vähän enemmän kun pystyy kuvailemaan päivänvalossa vielä työpäivien jälkeenkin, ihanaa ♥ nyt tästä tuli kyllä pitkä postaus kaikkea, ihanaa lauantaita kaikille ! Mitäs teille kuuluu ?

30 kommenttia:

  1. välillä on ihan hyvä pitää pientä taukoa bloggaamisesta jos siltä tuntuu! :) itselleni meinaa joskus tulla pieni ahdistus ja inspiraation puute, jolloin on hyvä kesittyä vain muiden blogien lukemiseen, ja kirjoittaa vasta sitten kun siltä tuntuu <3 ihania kuvia oot napsinut ja toivottavasti tervehdyt kunnolla pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, saa ainakin kunnolla kerättyä hyvin inspiraatiota ja uutta innostusta kun pitää sitä taukoa :) muiden blogit on kyllä saanut mut pidettyä aika tiiviisti kiinni blogi maailmassa mukana vaikka omaa en olekkaan päivittänyt ;) kiitos kovasti Tuuli, eiköhän tää tästä pian ala helpottaa ♥

      Poista
  2. Täällä ollaan! :) kiva kun postasit taas. itselläkin välillä tulee sellaisia kausia, kun ei vaan jaksa avata bloggeria eikä vaan tiedä, mitä kirjoittaisi, mutta onneksi ne menee aina ohitse! :) tosi kauniita kuvia taas oot napannut <3 mistähän oot löytänyt tuon tarjottimen, jolla on kahvikuppi ja nuo lääkkeet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) toi on totta että tälläsiä kausia tulee aina välillä kun ei innosta kuvailla saatika kirjottaa, mutta tässä taas huomataan että ei sitä sitten lopulta kauaa kestä kun innostus palata takasin kasvaa vaan niin suureks, että on pakko avata kone ja kirjottaa ;) voi kiitos kovasti, ihana saada tällästä palautetta kuvista ♥ valkoisen tarjottimen oon ostanut joskus puolivuotta sitten stockmannilta, ellen ihan väärin muista niin vielä hetki sitten niitä näkyi vielä sielä, että kannattaa käydä katsomassa :)

      Poista
  3. Täällä ollaan! <3
    Tauko tekee välillä hyvää ja se on täysin ymmärrettävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ♥ niin totta, nyt taas uudella energialla eteenpäin :)

      Poista
  4. Täälläkin ollaan vielä mukana! :) Välillä onkin hyvä pitää taukoa, mutta ihana että tulit takaisin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten ihana saada tällänen kommentti, kiitos Essi kovasti ♥ et tiedäkkään miten kovasti tää piristi, ihana olla takaisin :-*

      Poista
  5. huhuuu mukana ollaan :P Kiva kun olet tullut takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, ihana nähdä että ette oo mihinkään hävinnyt :) ihana olla taas takasin !

      Poista
  6. Musta joskus on ihan hyvä pitää taukoo jopa harrastuksista, ettei pääse homma ihan lässähtämään :)
    Sulla on tosi kiva blogi! Lukijaksi :)

    ♥myblog-bysini.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, ne harrastuksetkin innostaa heti ihan uudella tavalla kun on hetken tekemättä niitä ja saa kunnolla irtaantua, ihan niin kuin arjestakin aina välillä ;) voi kiitos sulle kovasti ja tervetuloa lueskelemaan :)

      Poista
  7. Täällä ollaaan :)<3 tauko tekee välillä tosi hyvää :) kirjoittaa silloin kun tuntuu hyvältä! Ei me lukijat kadota mihinkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla ♥ tällänen kommentti kyllä piristää mieltä, tulew heti kiva fiilis koska aina sitä vähän pelkää että lukijoita katoaa kun ei postaile mutta eihän se näin ole :)

      Poista
  8. Mitä kerkesin nyt selailemaan sun blogiasi, nää kuvat on ihania! Täytyykin selailla vähän lisää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten ihana saada tällänen kommentti, kiitos Maria kovasti ♥ piristit mun päivää kovasti :)

      Poista
  9. Voi kuule, ymmärrän sun mietteet niin täysin! Terkuin toinen, joka taukoilun jälkeen palasi taas blogimaailmaan ;)
    Oi, namin näköisiä kuvia! Katselin kyllä niin kateudesta vihreenä sitä sun videota Instassa Sannin keikalta, olis itselläkin tehnyt mieli olla siellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun säkin oot palannut takasin kirjotteleen, ollukki sun postauksia ikävä ♥ välillä on tosiaan hyvä pitää vähän taukoa ni kirjottaminen luistaa heti paljon paremmin :) voih se keikka oli niin unelmien täyttymys, harmi että et päässy sinne :'(

      Poista
  10. Moi! Mulla on sulle blogihaastetta, käy kurkkaamassa!:-) http://petrakristajohanna.blogspot.fi/2015/04/blogihaaste_21.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Petra, käyn ehdottomasti kurkkaamassa haasteen :)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Voi kiiitos sulle kovasti, piristit kyllä suuresti ♥:)

      Poista
  12. Täällä ollaan! Oli ihana huomata, että sinulta oli tullut uusi postaus, vaikka ymmärränkin kyllä että välillä on ihan kivakin pitää pientä taukoa blogista ja niinhän se pitää tehdäkin, että bloggaa silloin kun hyvältä tuntuu. Ei me lukijat täältä mihinkään kadota. :) Ihania kuvia jälleen ja näyttää kyllä niin herkulliselta nuo ruokakuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana saada sulta kommentti, kiitos kovasti :) piristit kyllä kovasti tällä ♥ hiukan on innostus laskenut tän kirjoittelun suhteen kun oma tietokone on kokonaan rikki niin ei pääse kovin helposti kirjoittelemaan, mutta yritetään nyt jotenkin :)

      Poista
  13. Hei uus banneri<3!? Ihana ♥ Ja voi luoja mulla on nälkä, arvaa kasvoko se näitä brunssikuvia katsellessa :D
    Huomena vedän kyllä ihan överimätöt kun saa pitkästä aikaa syödä 8) Ehkä mäkin oon pian elävien kirjoissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih joo mä väkertelin tollasen, tykkään kyllä aikas paljonkin tosta ;) voi ei toi sun nälkälakkos, onneks saat tänää alkaa taas syömään, vedetään kunnon ruokaähkyt viikonloppuna ;D kyllä me saadaa sut elävien kirjoihin ♥

      Poista
  14. Voisitko tehä linkitä blogisi -postauksen? Olis kiva saada uutta luettavaa ja nähä vähän millasista blogeista sä tykkäät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kovasti vinkistä, ehdottomasti voin tehdä pitkästä aikaa myös tollasen postauksen :)

      Poista
  15. Kiva tunnelma näissä kuvissa - tulee myös nälkä!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Linda, haha niin tulee kyllä mullekkin kun kattoo näitä taas uudestaan ;)

      Poista