31. joulukuuta 2017

TERVETULOA UUSI VUOSI


Vuosi 2017. Tämä vuosi on omalta osaltaan taas hitusen tapahtumarikkaampi. Tähän vuoteen on mahtunut paljon ilon aiheita kuin myös pettymyksiä. Haluan kuitenkin päällimmäisenä muistaa niitä vuoden parhaita juttuja, niistä kun saa sen kaiken positiivisen energian.

Tänä vuonna ollaan vietetty lukematon määrä treffi-iltoja, käyty syömässä ulkona sekä ennätysmäärä leffassa, vaihdoin työpaikkaa ryhtyen samalla yrittäjäksi, käyty hieman reissussa, muutettu uuteen ensimmäiseen yhteiseen kotiin ja sisustettu myös senkin edestä, viettänyt kivoja tyttöjen iltoja, mentiin kihloihin, vietettiin kihlajaisia ja ollaan juhlittu muutenkin. Oon tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin sekä saanut kokea monia onnistumisen tunteita.


Viimeiset vuodet ovat ehdottomasti opettaneet kaikista eniten ja niistä olenkin saanut eniten irti. Tämä vuosi toi ehdottomasti myös tietynlaista rauhoittumista. Osittain on tullut rauhoituttua tuon poikaystävän toimesta, hän kun on meistä kahdesta ollut aina se rauhallisempi osapuoli. Tulevalle vuodelle en ole ajatellut tehdä sen suurempia lupauksia kuin yhden: näe ystäviä enemmän!

Haluan toivottaa jokaiselle mielettömän ihanaa alkavaa vuotta 2018!

7 kommenttia:

  1. Ihania juttuja on mahtunut siun vuoteen <3 Pettymykset ja vastoinkäymiset aina opettavat, mutta nyt vaan katse eteenpäin :) Ihanan näköinen sisustus teillä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä mahtui <3 Se on totta eikä niitä tarvitse enää miettiä vaan kohti uutta! Kiitos kovasti :-*

      Poista
  2. Ihania kuvia muru ja sun vuosi kuulostaa kyllä tapahtumarikkaalle <3 Hyvä uuden vuoden lupaus sanon minä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mennyt vuosi kyllä olikin, saas nähä millanen tästä tulee <3 Tota tavotetta kohti mennää!!

      Poista
  3. Sun vuosi kuulostaa niin tapahtumarikkaalta <3 Sun lupaus on niin hyvä! Siitä kannattaa pitää kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se olikin ja tosi onnellinen <3 Pidän ehdottomasti kiinni tuosta, hieman sitä on tullut laiminlyötyä vaikka ei saisi!

      Poista
  4. Hello, i read your blog from time to time and i own a similar one and
    i was just wondering if you get a lot of spam feedback?
    If so how do you protect against it, any plugin or anything
    you can advise? I get so much lately it's driving me
    insane so any support is very much appreciated.

    VastaaPoista