11. maaliskuuta 2017

MAALISKUUN SMOOTHIE


Maaliskuun alku on mennyt yhdessä hujauksessa eteenpäin ja tässä on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista. Päällimmäisenä mielessä on muutto uuteen asuntoon uudelle paikkakunnalle  vaikka ihan Tampereen vieressä onkin. Tämä tapahtui aika nopeasti ja tästä nykyisestä asunnosta luopuminen on haikeeta, mutta nyt elämäntilanne vaatii mennä eteenpäin. Tulen tässä kevään aikana varmasti kertomaan enemmän ja sisustuspostauksia varmasti myös luvassa.

Halusin tulla näin viikonlopun merkeissä vinkkaamaan ihan mielettömän helposta, hyvästä ja oikeasti myös täyttävästä välipalasta. Mä tykkään tehdä smoothieita aamupalaksi, koska ne on niin raikkaita ja kevyitä.
Tän hetken suosikkiin tulee vadelmia, banaani, kiivi ja sokeroimaton vedelma-persikka mehukeitto


Oikeesti ihan mieletöntä, miten helpoista ja nopeista tuotteista saa hyviä syömisiä tai juomisia. Oon pikku hiljaa yrittänyt skarpata ruokien suhteen ja rohkeasti yrittänyt alkaa kokeilemaan erilaisia ja uusia juttuja. Leipomisesta oon innostunut oikein kunnolla uudestaan ja reseptejä voisi laittaa varmaan myös tänne teillekkin nähtäväksi pikku hiljaa. Millasia smoothieita teillä on vinkata mulle?

Nyt lähdetään nauttimaan tuosta upeasta kevät säästä. Ihan mielettömän ihanaa viikonloppua teille ♥

11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, smoothiet on kyllä loistava välipala, omissani suosin yleensä appelsiinia, mandariinia ja banaania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Smoothiet on niin helppoja välipaloja. Täytyykin kokeilla tuota mandariinia joku kerta, sitä en olekkaan vielä kokeillut eli kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Uujeeeee, mä tuun joku päivä smoothielle<3 Mä niin rakastan vihersmoothieita, joten niitä ehdotan kokeileen ;P<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetulooo vaan, täytys brunsseilla taas piakkoin :-* Täytyy noita vihersmoothieita myös kokeilla!

      Poista
    2. Niin todellakin pitäis, mulla on ihan kamala iksu sinuu<3

      Poista
    3. Niin on mullakin sua ♥ nähään viikonloppuna!

      Poista
  3. Tykkään sun kuvaustyylistä, sillä sulla on aina ihanan valoisat kuvat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Noora, piristit tätä sunnuntai iltaa kovasti ♥

      Poista
  4. Oii, näyttää ja kuulostaa ihan superhyvältä smoothielta! ♥ Itsekin olen innostunut vadelmasta ihan uudella tapaa, ja laitankin sitä nykyään joka smoothieen :D Tämän hetken perus kaava on kutakuinkin tämä: 1 banaani, kourallinen vadelmia, 1 mitallinen vaniljanmakuista proteiinijauhetta, kreikkalaista jugurttia ja tilkka maitoa - niin hyvää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ollut kyllä joka aamuinen herkku juoma ♥ Vadelma taitaa olla tällä hetkellä se juttu, on se myös hyvää smoothieissa :) Oi nams, tuo sun resepti kuulostaa hyvältä, täytyypä myös sitäkin kokeilla joku kerta :p

      Poista
  5. Aivan super hyvännäköinen smoothie!♥ Pakko testata :')

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista