24. elokuuta 2016

VIHDOIN TAKAISIN


Kun tää kesä alkoi, lupasin itelleni että tää tulee olemaan paras kesä ikinä. Ja niin se olikin.

Oon istuskellut auringonpaisteessa nauttien, ajeltu avoautolla hiukset hulmuten lämpimässä tuulenvireessä, juonut monta lasia kylmää siideriä, nauranut, itkenyt ja taas nauranut. Oon saanut mielettömän tärkeitä uusia ystäviä ja tutustunut ihan mielettömän moneen uuteen ihmiseen, muuttanut takaisin Tampereelle ja viettänyt viikonloput tyttöjen kanssa kuluttaen yökerhojen tanssilattioita. Istunut nurmikolla, kävellyt paljain jaloin, pukeutunut kesäisiin mekkoihin, nauttinut työnteosta, veneilty saareen syömään. Oon saanut uuden sijaisveljen, halaillut, nauttinut perheen seurasta ja saanut vanhimman veljen viikonloppu vieraaksi. Kuunnnellut musiikkia fiilistellen pieniä hetkiä, suudellut, ihastellut uusia järvimaisemia kodin lähellä, käpertynyt viereen nukkumaan. Ollut vain onnellinen tästä kesästä ja niistä kaikista pienistäkin hetkistä jotka oon ystävien ja perheen kanssa saanut jakaa ♥

Oon innolla palaamassa kesän jäljiltä myös takasin kirjoittamaan, oon kaivannut tätä vihdoin. Mä otin pitkään tosi kovia paineita siitä, että kaikki hetket ja asiat täytyy kuvata blogiin, enkä enää nauttinu niistä hetkistä just niin kun pitäis.  Tää irtiotto kokonaan kaikesta blogiin liittyvästä oli just hyvä ja oon oppinu rentoutuu kirjottamisen suhteen. Haluan kirjottaa taas aidosti, tuoda omia mielipiteitä esiin ja avata keskusteluja mua mietittyvistä asioista unohtamatta tietysti niitä tavallisia hömppäjuttuja! Ompas ihana kirjoitella pitkästä aikaa. Miten teiän kesä on menny? :)

12 kommenttia:

  1. Mistä löysit uuden asunnon?:) siis mitä kautta ja mistä suunnalta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikotie.fi kautta löysin tän asunnon kun vain tarpeeksi kauan jaksoi siellä kärkkyä uusimpia vuokra asuntoja ;) Pyynikillä asun nykyään!

      Poista
  2. Ihana postaus ja niin kivasti kirjotettu ♥ :). Kiva kuulla että sun kesä on ollut mahti! Ja tottakai: tervetuloa takaisin !! ^^

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla Sini ja ihana nähdä sulta kommentti heti täällä ♥ Kesä oli kyllä ihana ja niin ikimuistonen :)

      Poista
  3. Sun kesä kuulostaa ihanalle, suorastaan sille "parhaalle ikinä"♥ Harmi että en ollu jakamassa sitä täällä sun kanssa :( Mutta onneks oli facetime joka pelasti monta kertaa<3 Ihanaa jos teet paluuta, älä ota mitään ressiä tästä nyt. Kirjotat kun tuntuu sille<3
    P.s. En kestä tota kvaa susta ja lukaksesta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli paras kesä ikinä ♥ Mut onneks meillä oli facetime ja ollaan saatu jakaa silti meidän kesän kohokohdat heti toisille ;) Tehdään tästä syksystä sit meidän syksy :-* Haha, toi pieni hurmuri on niin sulonen!

      Poista
  4. Olipas jotenkin ihana postaus ♥ Kiva, että oot elänyt kesän ilman blogin tuomia paineita tai "pakko kuvata" -ajatusta :)Joskus se tekee ihan hyvää! Innolla odottelen postauksia mitä teetkään syksyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Viivi ♥ Tää blogiton kesä teki todella hyvää ja nyt sitä innostusta taas löytyykin ihan uudella tavalla, kannatti siis vain jättää tämä kirjoittaminen hetkeksi. Ihana kuulla ja oli kiva nähdä sulta tulleen myös kommenttia, kiitos :)

      Poista
  5. Kivaa, että olet takaisin täällä! :) Välillä tauko bloggaamisesta tekee ihan hyvää mielelle ja tekstien laadulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olla kyllä takasin ja uutta innostusta täynnä :) Tauko teki kyllä todella hyvää ja nyt haluan vaan panostaa tähän taas täysillä. Kiitos kommentista Emma ♥

      Poista
  6. Niin ihana teksti ja jotenkin kiva kuulla sun kesästä! Oot sika hyvä kirjoittamaan! Keep it going girl ❤️

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mikä ihana kommentti, kiiitos tuhannesti Maija ♥ tällänen saa niin hyvän fiiliksen aikaan, ei auttais kun tulla vaa takasi kirjottelee :)

      Poista