17. kesäkuuta 2016

LÖYTYYKÖ TÄÄLTÄ KETÄÄN ?


Avaan koneen ensimmäistä kertaa taas moneen viikkoon ja musta tuntuu ihan rehellisesti siltä, että kannattaako edes enää. Mulla on vähän sellanen olo, kuin olisin jo tippunut kokonaan pois täältä 'blogimaailmasta' ja yritän taas kovasti päästä mukaan porukkaan, johon en enää kuulu. Puhuin äidin kanssa, kuinka blogin kirjoittaminen on ollut jo monta vuotta se mun juttu, se paikka jonne saan jakaa kuvia ja kirjoittaa. Ja nyt siitä jutusta ei saakkaan enää sitä samaa innostusta kuin ennen. Tää sama fiilis oli kuulemma se syy, miksi äiti lopetti aikoinaan bloginsa, mutta en mä haluaisi.

Mä luen päivittäin mun seuraamien blogien uusimmat postaukset ja inspiroidun jatkuvasti uusista jutuista joka niistä välittyy. Luen aina postauksien kommentit ja hymy huulilla on ihana nähdä miten kivoja kommentteja niille bloggaajille aina sinne tulee. Sitä samaa mä haluasin myös täällä olevan, mutta se vaatii oman panostamisen tähän juttuun, jota mulla ei tunnu nyt olevan. Tuleeko se sitten oikeasti vielä joskus?

Mulle on myös sattunut paljon upeita juttuja kuten sain uuden asunnon, johon pääsen muuttamaan heinäkuun lopussa ♥ Ollaan juhlittu lapsuudenkaverin ja veljen valmistujaisia, oon tavannut upeita uusia ihmisiä, juhannus lähestyy ja kesä edessä. Haluan niin kovasti jakaa näitä upeita juttuja myös teidän kanssa, nyt en vaan ota mitään paineita tästä. Mitä teille oikein kuuluu? :)

22 kommenttia:

  1. Hyvää kuuluu ja hei kiitos vielä ihanasta kommentista, jonka kävit jättämässä blogiini! :) Mulla on ollut innostus blogia kohtaan monet kerrat hukassa mutta jostain nurkan takaa se on aina lopulta tullut takaisin, toivottavasti myös sinulle käy niin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia-Maria että jätit myös tänne kommentin, tarkotin kyllä joka sanaa, jonka sulle kirjotin :) Se on kyllä totta, että se innostus tulee kyllä aina jostain vain esiin ja mä edelleen uskon että myös mä löydän sen vielä :)

      Poista
  2. Kannattaa ottaa pieni välimatka blogiin ja kirjoitella kun siltä tuntuu! Mulle kuuluu hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on totta ja näin mä myös teen, jotta saisin sen innostuksen takaisin :) Ihana kuulla Emma ♥

      Poista
  3. Mulle kuuluu hyvää! Vaikkei opiskelupaikoista oo vielä tietoa niin saatiin kaverin kaa asunto syksylle, loman myötä on vihdoinkin saanut kunnolla rentoutua yms. :) Ja hei mun mielestä kannattaa antaa blogille ainakin vielä mahdollisuuksia näyttää mitä kivaa tää voi tuoda tullessaan, joskus kuitenkin meille kaikille tulee niitäkin kausia kun teksti ei oikein vaan luista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Jenny, lomasta nauttiminen on parasta! Ja onnea uudesta asunnosta, kaverin kanssa muuttaminen on varmasti huippu juttu :) Enköhän mä anna tälle blogille vielä mahdollisuuden ja yritän päästä takaisin kirjoittamisen maailmaan, tästä mä kuitenkin tykkään ja saan paljon energiaa :)

      Poista
  4. Voi, ehottomasti kannattaa jatkaa bloggaamista! Itelläkin tulee aina sattuneista syistä viikon tai parin taukoja, mutta palaan aina silti takasin kirjottelemaan.. jotenki se vaan on loppupelissä niin kivaa ja palkitsevaa hommaa. Itelläkin on ollut viime aikoina moti vähän hukassa bloggaamisen kans, mutta oon yrittäny pitää homman mahdollisimman rentona, postata aina sillon ku itestä tuntu siltä ja niistä aiheista mitkä tuntuu hyviltä :,) Ihanan olonen blogi muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti Biret ♥ Oot oikeessa, bloggaaminen on niin palkitsevaa, että ei tästä voi luopua niin helposti. Täytyy muistaa ylläpitää rento ote päällä ja juurikin postailla niistä aiheista mitkä on itelle ne parhaat :)

      Poista
  5. Itse tiedät kyllä parhaiten, mikä on paras ratkaisu blogin kannalta! :) Toivon kuitenkin siun vielä jatkavan, koska vaikutat niin symppikseltä ja ihanalta ihmiseltä ja postauksiasi on ollut ilo lukea <3 Varmaan kaikille tulee noita kausia, kun kirjoittaminen ei vaan tunnu luistavan, ja se on ihan ok. Kuitenkin jos bloggaaminen alkaa tuntua enemmän velvollisuudelta eikä tuo sitä hyvää fiilistä niinkuin ennen, voi olla pienen hengähdystauon paikka. Kiva kuitenkin jos tulet edes silloin tällöin jakamaan kuulumisiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuuli sä oot vaan niin ihana ♥ Tälläset pienemmätkin tauot blogista on pikku hiljaa vaan kasvattanut motivaatiota palata takasin kirjottamaan ja saanut kerätä rauhassa ylös postauksia, joita olis kiva päästä teille kirjottelemaan :)

      Poista
  6. Mä oon kanssa sitä mieltä, ettet ota tästä hommasta mitään paineita! Kirjoittelet vaan silloin kun siltä tuntuu, ei me lukijat täältä mihinkään kadota :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofi, oot oikeessa ♥ Pikku hiljaa tää innostus onkin tullu takasin kun on saanut olla pois aina hetken täältä blogista. Nyt vaan rennolla otteella takasin blogin pariin niin kyllä se siitä :)

      Poista
  7. Mä toivon, ettet oo lähössä täältä blogimaailmasta minnekkään, koska sun juttuja on aina tosi kiva lukea! :) Tästä hommasta ei todellakaan kannata ottaa stressiä tai taakkaa itelleen, tekee silloin kun jaksaa ja on inspiraatiota ♥ Ja kyllä me lukijat täällä ollaa, nou hätä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Viivi, niin ihana kommentti että en voinu olla hymyilemättä ♥ Mä yritän olla stressaamatta blogia, jotta tämä tästä alkaisi taas luistaa paremmin ja saisin kunnolla postailtua juurikin niitä aiheita joita haluan :) Kiitos ihana kommentista ♥

      Poista
  8. Rakas, no stress!<3 Pidät oman postaustahdin ja vaikka tarvittaessa tauonkin, tiiän että se fiilis tulee kyllä viä jossain kohtaa! Ihanaa kun pääset muuttaan, kaikki järjestyy kyllä :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota stressiä ja eiköhän se innostus taas palaa pikku hiljaa kun vaan ottaa tilaa kirjottamiselle kun siltä tuntuu :-* Kyllä kaikki järjestyy ♥

      Poista
  9. Moikka! Mä nyt oon tosi jäljessä, mutta sait mulle tosi hyvin fiiliksen, kun talvella? :D teit esittelypostauksen blogeista, ja kirjotit niin kivasti munkin blogista siihen<3 :) Kiitos!! :)

    Itse en oo oikeen saanut aikaiseksi kirjoitella mitään viime aikoina, mutta nyt into taas palannut uudelleen kirjoitteluun ja varmasti tuleekin tiheämmin postauksia jatkossa.. :D

    Sulla on kiva blogi<3 ymmärrän kyllä jos alkaa välillä kyllästyttämään, mutta eiköhän se inspiraatio sieltä löydy taas :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Henna kun tulit kommentoimaan ja sä sait nyt mulle kyllä hyvän fiiliksen :) Nyt ei kyllä oteta mitään ressiä blogeista vaan kirjotellaan kun siltä tuntuu! Kiitos kovasti ♥ Kyllä se inspiraatio vielä löytyy ja kunnolla :)

      Poista
  10. Törmäsin siun blogiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta luettuani muitakin postauksia kuin tämän ensimmäisen, haluan sanoa, että älä ihmeessä hylkää blogiasi! :) Mie ihastuin tähän ihan täysin ja jään kyllä odottelemaan seuraavia ja taas seuraavia postauksia - uusi lukija siis täällä :) Jotenkin tästä huokuu sellanen ihana positiivisuus, jota ei kaikista blogeista löydy!

    Jos olet kiinnostunut postiivisuudella höystetystä hyvinvointiin painottuvasta lifestylestä, niin tervetuloa seurailemaan :) http://eemmaot.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensimmäisenä pakko sanoa iso kiitos tästä kommentista ♥ Innostus kirjottamista, valokuvaamista ja blogia kohtaan on aika kadoksissa ja oon huomannut nyt todella hyväksi vaihtoehdoksi olla kokonaan kirjoittamatta. Mulla on silti älyttömän hyvä fiilis siitä ajatuksesta, että lukijat odottaa mua kyllä täällä eikä tarvi ottaa paineita paluusta :) Kiitos suuresti näistä sanoista, tällänen on just se syy miksi mä palaan vielä takasi kirjottamaan!

      Poista
  11. Elämässä tapahtuu kaikenlaista, hyvä pitää taukoo blogista jos siltä tuntuu. Tsemppiä muuttoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun elämässä on tapahtunut nyt niin paljon, onneksi hyviä asioita, että oon jättänyt blogin hetkellisesti kokonaan. Tänne paluu alkaa pikku hiljaa jo kuitenkin tuntua hyvälle idealle, joten varmasti se päivä pian koittaa :)

      Poista