16. maaliskuuta 2016

VIIMEIN TUNTUU KODILLE


Puhuin viime postauksessa, että tuo ikuisuudelta tuntunut ruokapöydän maalaaminen on vihdoin tehty. Äiti oli löytänyt noihin tuoleihin ihanat pellavapäälliset, jotka inspiroi kyllä heti tarttumaan maalisutiin. Viimesin vapaapäivä meni tuon pöydän kimpussa, mutta nyt voisi sanoa että kyllä kannatti, tuli niin kodikasta. Oon täälläkin sanonut kuinka tää nykyinen koti ei oo tuntunut niin kovin kodilta, voin kyllä kumota nuo puheet vihdoin ♥ Töistä on ihana raahautua myöhään illalla takaisin kotiin ja istua aloillaan. Pakko myöntää, että vähän fiilistelin tätä kaikkee hymy huulilla yks ilta teekupin äärellä ;) 

Pistettiin pystyyn homeoffice Emilian kanssa täällä mun luona tuossa yksi aamu ennen kuin suuntasin iltavuoroon. Ihanaa kun saa juoda aamukahvit yhdessä ja kuluttaa aikaa vähän blogin parissa. Oon kyllä onnekas, että yks mun parhaista kavereista asuu ihan naapurissa ja saa kahviseuraa kun sitä tarvii !


Vielä olisi pari työvuoroa ja sitten viikonlopun viettoon. Viikonlopun tarkoitus olisi lähteä vähän kierteleen kirppareita, käydä syömässä jossain ulkona ja pitkästä aikaa päästä ulos kuvaileen. Rentoa loppu viikkoa teille ♥ Mitä tykkäätte tästä kodista nyt ? Ihan varmasti muistatte miltä tuo pöytä näytti ennen..

20 kommenttia:

  1. Muruuu, määkin oon niin onnekas et mulla on sut naapurissa<3 Meillä tulee niin ihana viikonloppu<3 Kunhan työt saa eka pois alta ;) Ja sun koti on nyt kyllä niin "sun koti" ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-* pus muru, oot ihana ♥ Meidän viikonlopuista tulee onneks aina parhaita ;) Tää koti on nyt sellanen, mitä oon halunnu pitkään :)

      Poista
  2. Minusta se näyttää hyvältä nyt. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin. Tuun paremmalla ajalla tarkemmin tutustuun sun blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, nyt tuntuu kodilta :) Oi miten ihana kuulla että jäit seurailemaan, käyn ehdottomasti kurkkimassa myös sun blogin puolella :)

      Poista
  3. Oi, onpa kyllä ihanan näköstä!♥ Ja tosi kiva toi pöytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jenni, tykkään tästä kodista nyt niin paljon ja varsinkin tuosta pöydästä :)

      Poista
  4. Oij näyttääpäs kivalle, ihastuin kyllä noihin tuolinpäällisiin! ♥ ja kivalla kuulostaa teidän aamu kyllä! :) Kivaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pellava tuolinpäälliset on ihan parhaat löydöt, onneksi on tarkkasilmäinen äiti ;) Oikein ihanaa viikonloppua myös sulle Viivi♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Oi kiitos hurjasti Roosa, tää on nyt kyllä just sellanen ku oon tänne halunnutkin ♥

      Poista
  6. Aivan ihanan näköistä - tosi kodikasta ♥ Itsekin haaveilen valkoisesta pöydästä, saa nähdä milloin sellainen tulee hankittua..:D Ihanaa viikonloppua siullekin Emilia! ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Tuuli ♥ Haha, aina sen uuden hankkiminen on oma hommansa ja kun on vielä vanhakin ni ajattelee, että "kyllä tässä tällä nyt vielä pärjää" :D Etköhän säkin vielä hommaa valkosen pöydän jostain :) Ihanaa viikonloppua sinne ♥

      Poista
  7. Apua miten ihanan näköistä ja niin raikasta!<3 Ja tuo pyöreä matto, pelkkää rakkautta! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Valkonen väri kyllä tekee ihmeitä sisustuksessa, siks mä siitä varmaan tykkäänkin ;) Tuo matto on kyllä ihana, onneksi sen aikoinaan löytänyt :)

      Poista
  8. Aivan ihanan näkönen asunto! :) Kyllä tuolla varmasti viihtyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla, kyllä täällä nyt vihdoin viihtyykin kun tuon pöydän sai kuntoon :D♥

      Poista
  9. Näyttää ihanan raikkaalta ja valoisalta, pieni sisustusinto nostaa taas päätään munkin sisällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää koti on kyllä ihanan valoisa, ehkä tuo vaalea sisustus vähän auttaa asiaa :) Tuo sisustus innostus taitaa olla aika huipussaan nyt, myös täällä ;)

      Poista
  10. Oi ompa teillä nättiä! ♥

    goodmoodrecipe.blogspot.fi

    VastaaPoista