12. helmikuuta 2016

PERJANTAIN BANAANILETUT


Alkava viikonloppu on hyvä alottaa vähän herkuttelemalla. Jouduin luopumaan maidon takia niistä perinteisistä letuista, mutta tämä on erinomainen korvike niille ja itseasiassa jopa parempi sellainen. Näitä ohjeita osaa monet jo ulkoa, mutta jos joukosta löytyy yhtään minunlaisia, jotka tarvitsevat aina ohjeita jokaiseen juttuun niin tässä tulee sellainen ;) 

Muutamaan pieneen lettuun tulee 1 banaani ja 2 kananmunaa. Pilkot vain banaanit ja sekoitat ne keskenään kananmunien kanssa joko blenderissä tai kulhossa vatkaimella, itse en omista blenderiä johon voi laittaa jauhoja, joten teen kaiken suoraan kulhoon. Pinnalle ripotellaan hieman jauhoja, jotka sekoitetaan joukkoon tuomaan sitkoa taikinaan ja ei kun paistamaan. Levy kannattaa pitää mahdollisimman pienellä, jotta ne eivät pala ja kypsyvät tasaisesti. Mulla on joskus jäänyt keskeltä hieman raa'aksi kun oon paistanut liian kuumalla.


Ootan kovasti kesää kun päälle saa tuoreita mansikoita ♥ täytyy siihen saakka korvata ne kaikilla muilla hedelmillä. Maistuvaa viikonloppua ! Millasilla ohjeilla ja aineilla te teette näitä ? Saa laittaa kommentteihin tulemaan. Uudet kokeilut on aina tervetulleita.

14 kommenttia:

  1. just äsken keittiössä mietin mitä vois muutamista banaaneista tehdä kun ei huvita syödä pelkästäänkään, vastaus löytyikin sun blogin kautta tälläkertaa... banaanilettuja! Niitä teenkin piakkoin =) Kiitos ihanasta ideasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit miten huippu juttu kuulla, hyvä että täältä oli hyötyä ratkasemaan ongelma ;) Kannattaa kyllä ehdottomasti tehdä näitä, on kyllä hyviä ja vie makean himon nopeasti :p

      Poista
  2. Itsekkin tehnyt näitä! Laitan vielä hieman mausteita (kanelia) mutta en laita jauhoja ollenkaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaa hyvälle tuo kaneli, täytyy kokeilla sitä seuraavalla kerralla kun näitä teen :) Jauhot vois myös kokeilla jättää pois ja kattoo millasia tulee :)

      Poista
  3. Ite teen banaanilettuja seuraavalla ohjeella: 1,5 banaania, 2 munaa ja 1,5 dl kaurahiutaleita. Tulee muuten parhaita! :) Mun blogista löytyy näistä lisää, jos kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurahiutaleet kuulostaa kyllä hyvälle, seuraavalla kerralla kokeilenkin niitä :) Kiitos vinkistä ! Käyn ehdottomasti kurkkaamassa tuolta sun blogista vähän lisää :)

      Poista
  4. Mmm nam!<3 Mulla on se perinteinen mantelijauho, johon oon jumiutunut ;) Ja kanelia ja omenaa päälle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mut sitä vois kyllä myös kokeilla, ei olis huono vaihtoehto ;) Oi, omenoita täytyykin joskus laittaa siihen päälle :p

      Poista
  5. Näyttää helpolta ja hyvältä, ehkä mäkin pystyn tekemään noita vaikka olenkin ihan surkimus keittössä :Dd! Taitaa mennä heti huomenna kokeiluun... katsotaan mitä tapahtuu :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on tosiaan yksi helpommista tehdä, kannattaa kokeilla :) Mä oon myös niin huono keittiössä, että kaikki on pakko tehdä sieltä helpoimmasta päästä, haha ! :D

      Poista
  6. Nää on kyllä tosi kivan erilaisen näkösiä! :D En tiiä miksi ne perus banaaniletut ei oo monestikaan kovin houkuttelevan näkösiä mun mielestä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, nää yksilöt kyllä onnistu ihmeen hyvin ja sopivan valokuvauksellisesti :D Osa niistä letuista näyttääkin vähän epäilyttäviltä, mutta onneks ebeltä tämänkin reseptin oppinut ;)

      Poista
  7. Voi, saitpa sun banskuletuista nättejä! :D Mun banaaniletut aina möhnääntyy ja toinen puoli palaa ja toinen jää muusiksi, eli ei todellakaan mitään blogimatskua niistä tuu :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, noi kyllä onnistu juuri blogiin sopiviksi ;) Mulle käy kyllä yleensä just tolleen eikä niitä paljon tee mieli valokuvata, onneks löytyy samanlaisia :D

      Poista