28. lokakuuta 2015

OCTOBER'S MOMENTS


Ihania lokakuun viimeisiä päiviä ♥ näin heti alkuun haluan kertoa, että panta arvottiin viime viikon lopulla ja onnekkaalle Marille on ilmoitettu voitosta :) halusinkin nyt päästä jakamaan teille muutamia satunnaisia kuvia mitä on kertynyt kuluneen kuukauden aikana kameraan, joskus on ihana päästä jakamaan hetkiä ihan tälläisessäkin muodossa. Omistin jo edellisessä asunnossa tuon isoimman lasipurkin ja äiti sitten kiikutti eräänlaisena tuparilahjana nuo kaksi pienempää. Ja jotta kukaan ei hämmenny siitä, mitä purkeissa on yhtä pahasti kuin Ella mun luona käydessään niin purkeissä on kaakaojauhe, kahvi ja teepussit ;) On kyllä ollut ihan superkätevät säilyttää nuo päivittäin käytettävät 'kuivaaineet' tuossa heti käden ulottuvilla.


Vietettiin myös yksi viikonloppu sisarusaikaa yhden veljen kanssa ja kyllä rentoutuminen oli ihan huipussaan. Kaupasta haettiin kasa herkkuja ja muuten sitten vain oltiin ja otettiin rennosti, kummasti alko siskoakin väsyttää kymmenen aikaan ;) kyllä parasta on kuunnella musiikkia ja siivoilla rauhassa paikkoja kuntoon kun toinen halusi istua ja kattella videoita ! Mulla kyllä soi musiikki aina kun oon kotona ja varsinkin kun siivoon, muita samanlaisia ?

Jokunen ilta on myös tullut istuttua tv:n äärellä ja katsellen suosikki sarjoja ihan kaikessa rauhassa, kynttilät kuuluvat ihan vaki varusteisiin ja kyllähän ne tähän vuodenaikaan kuuluukin aika oleellisena osana. Viime viikon putouksen aloitusjakso olikin ensimmäinen mitä katsoin ihan reaaliajassa. Samalla mun piti kirjoittaa blogiin postausta, mutta viime aikaiset kovat migreenikohtaukset on vähän häirinnyt asiaa ja kirjoitankin tätä vasta nyt.


Mulla on kovasti ideoita ja innostusta kirjoittaa ( ja toitotan tota varmasti jo ihan liikaa ), mutta mun terveys ja sairaudet ei anna tällä hetkellä kauheasti myöti. Siksi mä oon ottanut paineet kokonaan pois ja kirjoitan aina kun siihen pystyn. Mulle otetaan lisää lääkkeitä käyttöön ja vaihdetaan joitakin nyt loppuvuoden aikana, joten suuresti toivon, että koko ajan mentäisi taas parempaan suuntaan ja pahimmat kohtaukset saataisi mahdollisimman minimiin.

Tää ilta menee eilisen tapaa peiton alla migreenistä kärsien, mutta jotenkin mulla on silti hyvä fiilis siitä, että kyllä tää tästä helpottaa vähän taas tulevina päivinä. Viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin blogger's inspiration day:hin, joten siitä kuulette varmasti sitten heti alkuviikosta.


14 kommenttia:

  1. Onpas ihania noi purkit keittiössä! :) Tollaset mäkin tarvisin, jos vaan ois enemmän tilaa :p Voi miten ikävä kuulla, että migreeni on vaivannut sua :( Toivottavasti sun vointi menee parempaan päin! Suuresti voimia sinne <3 Pidä kiva viikonloppu Helsingissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihanat, hanki ehdottomasti tuollaiset jos vain joskus saat sellaisille tilaa :) Eiköhän olo ala taas pikku hiljaa helpottamaan, tälläisiä vaiheita tulee aina välillä ♥ kiitos kovasti ja me pidetään hauskaa Helsingissä :-*

      Poista
  2. ei ihan hirveen paha migreeni voi olla jos koneella pystyy olemaan?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata tulla sanomaan mitään, jos ei tiedä koko totuutta.

      Poista
  3. Ihania kuvia ja hetkiä oot listannut tähän postaukseen <3 Harmi kuulla että olet potenut migreeniä :s Tsemppiä sairasteluihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tuuli ♥ kyllä tää helpottaa, pahimmat kohtaukset alkaa olla takanapäin joten voiton puolella ollaan :)

      Poista
  4. Ihania kuvia, tosi kivasti kirjoitettu postaus muutenkin! :) Mäkin oon tulossa BID iin, toivottavasti sun migreeni helpottaa siihen mennessä :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos hurjasti Kiia :) enköhän mä tsemppaa itteni kuntoon ennen lauantaita, toivottavasti nähdään :)

      Poista
  5. Hihii, noi purkit on kyllä niin ihanat <3 Tiiät sitte et neki voi joku päivä löytyä tosta alakerrasta ;)
    Voi reppanaa sua migreenin kans:( Toivotaan että saan koulussa paljon hyviä vinkkejä lisää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noi purkit kyllä tosiaan on ihanat, pitkään haaveilin tuon tyylisistä ja nyt mulla onkin ne :') haha käyn kyseleen sieltä siis taas ;D täällä on sun vakiasiakas, joka on valmis kokeileen jo mitä vain että tää helpottais ♥

      Poista
  6. Missä tommosia ihania purkkeja myydään?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo isompi on ollut mun äidillä jo niin monta vuotta, että ei muista enää mistä on sen aikoinaan ostanut :( nuo kaksi muuta pienempää äiti löysi kirpparilta ja oonkin noita purkkeja nähnyt niissä aika paljon viime aikoina, joten kannattaa myös niistä katsella :)

      Poista
  7. Tuossa kolmannessa kuvassa on ihana tarjotin:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään siitä kovasti itekkin, stockmannilta löydetty ;)

      Poista