9. kesäkuuta 2015

AJATUSTAUKO

Arvatkaa kuinka monta postausta olen kirjoittanut valmiiksi, mutta kuitenkin poistanut ja sulkenut bloggerin ? Syy tähän on yksinkertainen; oon harkinnut blogin lopettamista. Kirjoittaminen tuntuu siltä, että täytyisi jakaa elämästään ihan hirveästi vaikka lopulta en jaa juuri mitään paitsi päivittäisiä kuulumisia. Pitkään on tuntunut siltä, että en halua kirjoittaa elämästäni mitään... en yhtään mitää. En ole kuitenkaan lopettamassa, mutta nyt annan itselleni aikaa vain olla.


Haluan rauhassa kerätä motivaation takaisin, koska se on suurin syy tälle olotilalle. Kyllähän tämä oli arvattavissa, että näin käy kun elämään astuu kuvioihin oma koti, raha-asiat, kiukuttelevat ihmiset ympärillä, työt, stressi ja todellisuus tästä kaikesta. Mulla on voimat tosi koetelluksella eikä sitä helpota sairastelu ja jatkuva migreeni. Mä oon siitä ärsyttävä ihminen, että ulkoisesti näytän koko ajan siltä että oon elämäni kunnossa ja jonkun kysyessä että miten menee vastaan vaan että hyvin vaikka todellisuudessa oon sisäisesti niin väsynyt, että haluaisin vaan jäädä makaamaan sänkyyn, itkeä ja nukkua tän kaiken ohi.

Tää tulee olemaan vaan välivaihe, joka kestää sen aikaa että saan itseni taas ruotuun. Elämästä löytyy paljon ilonaiheita myös, mistä osaan nauttia kuten perhe, ystävät ja työpaikka ♥ perheen ja ystävien ansiosta saan tukea, helpotusta ja apua kun sitä tarvitsen. He osaavat viedä ajatuksia muualle ja läsnäolollaan helpottavat mun oloa, vaikka saattavatkin istua vieressä eikä heillä ole hajuakaan siitä, millainen vaikutus sillä onkaan.

Palaan varmasti takaisin heti kun siltä oikeasti tuntuu, en ota nyt stressiä siitä niin kuin yleensä. Yritän ajatella että ne the lukijat kyllä odottavat ja ymmärtävät. Päivittelen kuitenkin instagramia ( @emiliasdiaryy ), joten sieltä näkee hieman että missä mennään. Ootte te vaan myös sellanen energian lähde, ilo ja positiinen jengi siellä ruudun toisella puolella, että kyllä mä haluan vielä jakaa monet asiat teidän kanssa :) nautitaan tulevasta kesästä ja ihmisistä ympärillä ♥

14 kommenttia:

  1. Ymmärrän niin hyvin mitä ajattelet! Toivottavasti saat hengähdystauon aikana inspiraatiosi takaisin ja palaat blogin pariin sitten kun oikeasti tuntuu siltä. Tsemppihali! Tää "the lukija" ainakin odottaa innolla että tuut takaisin! :D

    VastaaPoista
  2. Hirveästi tsemppiä elämäntilanteeseesi! :) Sulla on ihanan positiivinen asenne vaikka selkeästi elämä on raskasta parhaillaan. Kyllä se siitä, niinkuin itse sanoitkin. Oottelen innolla koska palailet taas blogimaailmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläinen kommentti saa varmasti palaamaan pian :) kiitos Essi ♥

      Poista
  3. Tsemppiä!♥ Ja tuut takaisin sitten ku susta tuntuu siltä. Välillä on hyvä ottaa myös itselleen aikaa ja levätä. :)

    VastaaPoista
  4. Älä huoli.
    Sä et oo kertaakaan kirjoittanut mistään millä olisi edes vähän merkitystä joten blogin lopettaminen tuntuu meissä lukijoista samalta kuin hiuksen putoaminen , ei miltään.
    Blogisi on vaan tyhjiä lupauksia ja tavallista elämää mitä jaksat surkutella minkä ehdit.

    Elä elämää ja anna muiden hoitaa bloggaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoista että jaksat vaivautua kumminkin lukemaan ja kommentoimaan, jos blogini ei sua miellytä, varmasti parempaakin lukemista löytyy, joten ei täällä tarvitse olla :) harmi jos sä olet tota mieltä, sillä mä rakastan bloggaamista niin paljon että en ole kokonaan lopettamassa. Blogissa edelleenkin kerron vain pintapuolisesti myös niistä suruista, joten ei kannata ajatella että surkuttelen tavallista elämää, täytyy muistaa että totuus on kuitenkin aina vähän toinen :)

      Kannattaa siirtyä toisaalle lukemaan sillä tämä blogi pysyy kyllä vielä pystyssä :)

      Poista
  5. Tsemppiä Emilia! ♥ Älä huoli, kyllä me lukijat täällä pysytään, vaikka pidätkin taukoa. Ota vähän aikaa itsellesi ja palaa sitten kun siltä tuntuu. Odotan sitä jo innolla!

    VastaaPoista
  6. Voi ei, vasta löysin sun blogin ja ihastuin tähän mielettömästi!♥ toivottavasti jaksat taas kohta palailla niin pääsen mukaan sun juttuihin:) jäinkin seurailemaan sua!

    http://wonderland--life.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten piristävää huomata tälläinen kommentti tulleen, kiitos Viivi hirmusesti sulle ♥ enköhän mä palaa pian kun nyt hetken otan aikaa vain itselle :)

      Poista
  7. Iso hali Emppu sulle, kyllä me täällä ollaan<3:)

    VastaaPoista