29. maaliskuuta 2015

LIFE IS WONDERFUL


Sunnuntaiset heipat ♥ ompas tää nyt kovin hankalaa avata läppäri, siirtää kuvat koneelle ja tulla kirjotteleen teille. On tehnyt kyllä ihan hyvää nyt pari viikkoa ottaa kunnolla aikaa ajatuksille ja kirjoitella kun siltä tuntuu. Nyt voin vihdoin iloksi todeta, että asioilla on tosiaan tapana järjestyä ja oon kyllä totaallisesti intoa täynnä. Kirjoittelin teille mun koulujutuista tuossa viikko takaperin ja sain myös kivasti kommenttia siitä, että hyvä miettiä asioita rauhassa...

... noh taisin sitten tosiaan miettiä pari päivää lisää ja lopulta lähtivät paperit kouluun eteenpäin, hyvä minä ! Kuukauden mittainen pääsykokeisiin lukeminen on nyt alkanut ja voin sanoa, että oon kyllä niin intoa täynnä. Raskasta tulee varmasti olemaan seuraava kuukausi kun yhdistän kaikkeen tähän muuhun nyt myös tuon lukemisen ja koululle erilaisten paperien toimittamisen ja varsinkin kun luettava asia on mulle aika hepreaa vielä, mutta kyllä tällä motivaatiolla se jaksetaan :) Hain nyt kouluun vähän sillä perjaatteella, että panostan kaiken sen minkä pystyn ja jaksan, jos en pääse sisään tänä vuonna niin kokeillaan ensi vuonna. Mä oon vielä niin nuori, että aikaa hakea kouluihin on vielä vuosia, joten en ota mitään paineita nyt tästä vaan katotaan miten käy. Mulla on kuitenkin aina se työ siellä "varasijalla", joten ihan huonosti ei mene vaikka koulunpenkille en vielä pääsisikään.


Tää päätös hakea kouluun virkisti kyllä mieltä nyt niin kunnolla, en oo tehnyt moniin vuosiin mitään tälleen kovin ekstemporee, joten voitte kuvitella mikä energian lataus tää olikaan ;) Tän päiväinen vapaapäivä on mennyt kyllä kunnolla nukkuessa, pestessä pyykkiä ja siivotessa, illalla tulee telkkarista niin monta hyvää ohjelmaa ja leffaa, jotka on pakko nähdä että ei sillon voi kun istua sohvan nurkassa, haha. Kotiin on myös saatu muutama juttu lisää vanhempien luota, piristävää saada lisää kodikkuutta uusilla tavaroilla. Voisin nyt alkuviikon vapaapäivillä vihdoin siirtää teille kuvat kodista ja tehdä sen jo luvatun asuntopostauksen.

Tän postauksen kuvatkin on napattu nyt parilta päivältä, täytyy niihinkin panostaa vähän enemmän...

Eiköhän tällä energialla aleta päivittään blogiakin pikkusen enemmän. Nyt jatkaan rentoa sunnuntaita, nauttikaa tekin ♥

21. maaliskuuta 2015

AURINKOA JA ENERGIAA TÄYNNÄ


Aurinkoista lauantaita teille täällä ollaan juuri kotiuduttu töistä viikonlopun viettoon kera tuoreiden tulppaanien ja hyvän mielen. Blogeissä on selkeästi laitettu iloinen fiilis tuon auringon piikkiin ja kyllähän se vain on totta, mikä energian lähde se onkaan. Kevät tuo kyllä aina tullessaa lisää innostusta niin liikkumiseen kuin myös kodin sisustamiseen, vaatekaappia olisi myös aika alkaa uudistamaan kohti kesää mutta kaikki aikanaan ;) myös blogin ulkoasu olisi tarkoitus muokata nyt vihdoin, haluan mahdollisimman yksinkertaisen mutta kuitenkin kivan ja vähän vaaleeta väriä. Katotaan millasen saan aikaiseksi nyt kun pyhitän vapaapäivät kunnolla blogille.

Nyt olisi kohta aika suunnata illanviettoon ystävien luokse, vähän herkuttelua ja leffoja. Rento ilta siis tiedossa. Nyt mä myös alan taas panostaan blogiin paremmin, huono omatunto kolkuttaa olalla kun postauksia satelee kerran viikossa.


13. maaliskuuta 2015

PIENTÄ TULEVAISUUTTA


Viime sunnuntaina vietettiin ihanaa naistenpäivää. Me suunnattiin ihanan Emilian kanssa Helsinkiin tuota päivää viettämään ja voin sanoa, että yksi ihanista päivistä mitä oon viettänyt ♥ kiitos seurasta muru vielä kerran :) Kirjottelen kuvien kera tuosta päivästä vähän myöhemmin kunhan saan valokuvat käsiini. Oon nyt pysytelly blogista pois ihan suosiolla jokusen päivän, koska arvatakkin saattaa niin töihin paluu toi takaisin stressin ja kiireen, josta alan taas pikku hiljaa toipua. Oon nähnyt kavereita ja saanut ajatuksia sitä kautta muualle, parasta rentoutumista arjen keskellä. Nyt on myös lopulliset päätökset kaikkien asioiden suhteen tehty, joten uskallan paljastaa ne täälläkin.

Mä puhuin pitkään, että tän vuoden suurin haave on päästä opiskelemaan. Oon miettinyt aloja, mitkä mua kiinnostaa ja oikeasti saanut miettiä pääni puhki mikä se the tulevaisuuden ammatti olisi. Punnitsen edelleen kahden vaiheilla; haluanko hätäkeskuspäivystäjäksi vai kenties opettajaksi. Siinä ne nyt sit paljastettiin, mun suosikki alat mihin haluan tulevaisuudessa. Kaksi täysin erilaista aivan poiketen toisistaan, mutta molemmat kiinnostaa mua todella kovasti.

Tänä vuonna ei voi enää hakea hätäkeskuspäivystäjäksi, sillä hakuaika päättyi tammikuussa. Olin tietoinen tuosta ajasta, mutta jätin kuitenkin vielä hakematta. Opettajan koulutukseen alkaa haku ensi viikosta eteenpäin, mutta pitkän pohdinnan jälkeen oon tullut siihen tulokseen, että en hae vielä sitäkään !


Haluan todella kovasti opiskelemaan, mutta erinäiset syyt joita en voi tänne kirjoittaa on pakottanut mut tekemään nyt sellaisia ratkaisuja, mitkä ei todellakaan naurata nyt mutta toivottavasti sitten ensi vuonna. Oon nuori vielä ja mahdollisuudet hakea opiskelemaan on vielä monia vuosia, mutta tiedätte varmasti kun hinku päästä takaisin opiskelujen pariin on niin suuri, että mistään muusta ei varmaan enää puhukkaan niin tämä päätös tuntuu todella haikeelta !

Työnteko ei ole vielä mua varten, mutta vielä täytyy vuosi sitä kuitenkin tehdä. Mä luulen, että vaikka tää päätös opintojen lykkäämisestä tuntuu nyt pahalta niin mä jotenkin tiedän, että tästä työvuodesta on silti tulossa ihan kiva. Mä yritän ton keväisen auringon myötä pysyä positiivisena, kaikella on tarkoituksensa :)

Saan salille kortin ensi viikolla, ulkona paistaa ihana aurinko, pääsen tapaan mun ystäviä ja viettään aikaa perheen kanssa. Unirytmi on saatu kuntoon ja aamuisin jää kivasti aikaa rauhassa heräillä ja laittautua, ei minkäänlaista kiirettä. Kyllähän tää elämä onkin ihan kivaa, vaikka toisina päivinä ei siltä tunnukkaan ;) ehkä se on tää kevät mikä tuo tätä energiaa. Loistavaa viikonloppua teille ♥

5. maaliskuuta 2015

BACK TO WORK


Pirteetä torstaita teille sinne ruudun toiselle puolelle ♥ niin siinä kävi, että tämä neiti parani kaikista taudeista heti kun arki koitti, mutta parempi niin; töissä on kurja olla jos on puolikuntoisena liikenteessä. Aamulla herääminen oli kyllä hankalaa ja töihin tullessa oli aika nuutunut olo edelleen. Taitaa olla aika yleistä loman jälkeen vai mitä ? :D muutaman kahvikupposen jälkeen alkaa tämäkin päivä tästä käynnistyä. 
Kalenteri on jälleen ahdettu täyteen kivaa ohjelmaa loppuviikoksi niin kavereiden tapaamista kuin stand up-showta, joten eiköhän tää lomalta paluu tule tapahtumaan aika leppoisissa merkeissä kun on koko ajan jotain mitä odottaa. Kuvailin asuntopostausta varten hieman kuvia eilen päivänvalossa, joten sellaista olisi luvassa ainakin tänne tällä viikolla ;)

Aika palata nyt kuitenkin takaisin töiden kimppuun !


3. maaliskuuta 2015

LOMALAISEN KUULUMISIA


... no mikäs muukaan kuin flunssa, olisihan se pitänyt tietysti arvata kun ensin monta kuukautta stressaa töissä ja vapaa-ajalla kaikesta ja sitten kun tulee se ansaittu rauhoittuminen niin koko kroppa menee heti ihan sekaisin. Tämänkin kuumeisen olon oon kyllä ottanut ihan luvan kanssa makoiluna sohvalla tekemättä mitään, juoda kuppi jos toinenkin kuumaa finreksiiniä ja lueskellen lehtiä. Oon mä kyllä nauttinut tästä lomasta ihan kunnolla, siitä kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Hyvin ällistynyt olin kyllä tänään aamulla kun tajusin, että en oo sopinut yhtään mitään menoja koko lomalle. Tää on nimittäin erittäin harvinaista munlaiselle ihmiselle, joka ei osaa olla sekunttiakaan paikallaan.

Päivät on myös kerennyt miettiä kaikenlaista nykyhetkestä aina tulevaisuuteen. Koulu ja työjutut pyörivät päässä todenteolla nyt kun viimeisetkin hakuajat kouluihin ovat käsillä, osittain mun pää on ihan sekaisin näistä ja osittain oon jo päätökseni tehnyt. Kun tän sekasotkun keskeltä ryömin ylös niin kerron päätöksistäni myös teille, olette niitä myös tänne toivonutkin luettavaksi. 

Nyt jatkan viltin alla oleilua ja hörppään yhden kupin vielä kuumaa juotavaa, huomenna onkin viimeinen päivä lomaa ennen arjen alkamista, hui !


LYHYET HIUKSET ?


Onko se tää kevät mikä tuo tullessaan sellasen uudistamisen tarpeen niin kotiin kuin myös omaan ulkonäköön ? Tällä kertaa puhun hiuksista. Mulla on aina ollut tälläset pidemmät hiukset, pikkusen kerrostettuna mutta eipä juurikaan muuten. Väri on vaihtunut vuosien aikana useesti, mutta koska mä tykkään tästä vaaleasta tosi paljon tällä hetkellä niin väriä en halua vaihtaa. Nyt mä olenkin pitkään pohtinut, että pitäisikö leikata radikaalisti jopa ihan 10cm pois nykyisestä ja lyhentää kunnolla ?

Kokosin ylös hieman inspiraatiota siitä, mitä mä nyt tällä hiuksien lyhentämisellä tarkoitan. Sopiiko mulle tollanen vai mitähän mun pitäisi tehdä ? Hiukset kyllä kasvaa sitten aikanaan takaisin ja tuo lyhentäminen saisi ne myös kasvamaan hieman paksumpina. Uskallanko vai kadunko heti ?

Mä jatkan flunssan kourissa hiuksien inspirointia ja finreksiinin juomista, meneehän se loma täällä sohvalla viltin allakin... onneks on hyviä sarjoja netissä ja hyvää musiikkia eli ihan kiva loma mulla silti on ♥

2. maaliskuuta 2015

TYTTÖHÖMPPÄÄ


Ehkä aidosti ensimmäistä kertaa blogin historiassa mä kirjoitan tällästä kunnon tyttöhömppää ja vieläpä kynsilakasta :D oon vaan huomannut viime aikoina blogeissa että tämän tyyppiset postaukset ovat suosittuja ja niitä kaivataan blogeihin vieläkin enemmän. Ite tykkään myös lukea niin paljon vaatteista, kauneudesta ja muusta vaaleanpunaisesta höpötyksestä, että miksipä myös minä en joskus ihan vain kirjoittelisi tälläisistä. Koska mä oon niiin lomalla niin oon tehnyt myös niitä "lomajuttuja". Vielä täytyisi toteuttaa leffassa käyminen ja shoppailua kirppareilla, mutta muuten taidan vaan makoilla sohvalla, lakkailla kynsiä ja kuluttaa viaplaystä suosikki sarjat ihan puhki.

Mä innostuin tuossa yksi ilta lakkaamaan kynnet ja kokeilin ensin tummaa harmaata. Tykkäsin siitä kovasti, mutta ei se sit vain oikein iskenyt kun tykkään enemmän ihan neutraaleista väreistä, joten se sai lähteä. Niin kuin joku saattaa huomata niin se pirulainen tarttui oikein huolella tonne kynsinauhojen alueelle enkä saa sitä oikein kunnolla pois. Ehkä se siitä kuluu joku päivä. Löysin joulun alla sokokselta 3€ uuden kynsilakan mun valikoimaan; ihana vaalean beige, joka kyllä mun silmissä käy asuun kun asuun. 


Oon innostunut tekemään kunnolla erilaisia listoja ja lappusia, että mitä kaikkea täytyy / olisi ihana hankkia ja uusia kynsilakkoja löytyy tuolta listalta heti alkupäästä. Haluan ehdottomasti jatkaa tällästä rentoa tyttömäistä linjaa myös nyt kun arki alkaa, jotta saan pidettyä jonkinlaista rentoa otetta yllä. No hei, kuka tyttö ei sanoisi että illalla telkkaria katsellessa ei muka rentoutuisi kun rauhassa lakkailee kynnet uuteen kuosiin ? ;)

Seuraava projekti taitaa olla hiusten kihartaminen ja kirpparille lähteminen, miten muutenkaan sitä lomamaanantain voikaan viettää ! Ihanaa viikonaloitusta teille murut ♥