4. joulukuuta 2012

JOULUKALENTERI LUUKKU 4: SIJAISLAPSI PERHEESSÄ (MINUN MIETTEET)

 
Tälläisen kommentin/toiveen sain sisarus postaukseen ja nyt päätin sen tässä joulukalenterin ohella toteuttaa! Oon koko pitkän ja raskaan päivän myös omalla tavalla stressannut, että mitä mä kirjotan ja miten mä asiat kerron! Nyt taidan olla valmis sen kirjottamaan... Kirjoitan mahdollisimman tiivistetysti, mutta oman kantani silti selkeästi esittäen... (anteeksi jos tulee kirjoitus virheitä tai jotain muuta, kirjoitan tätä mahakivun kourissa ja stoppaa tämä kirjoittaminen pahimpien aaltojen tullessa :()
 
Tosiaan, vanhemmat olivat sitä jo silloin muutama vuosi sitten pitkään harkinneet, että pitäisikö ottaa sijaislapsi! Asiat sitten menivät eteenpäin ja meistä tai niistä tuli sijaisvanhemmat ja meistä sitten sijaisperhe!  Ajatus kuulosti todella houkuttelevalta alkuun ja olin tosi innoissani, että millainen lapsi/lapsia meille tulisi! Kuitenkin koko ajan oli tiedossa, että yksi lapsi meille tulisi näin alkuun kun ollaan aika alottelijoita!
 
No yksi lapsi tuli, iältään 12v ja poika!  Alkuun se oli totuttelua uuteen ihmiseen, joka omalla tavallaan oli vieras ja on sitä vähän edelleen! Asunut meillä kuitenkin suhteellisen lyhyen ajan, itse en siis ole asiaan vieläkään suhtautunut täysin 100%! On outoa luoda kontaktia noin nuoreen kun itse lähestyy aikuisiän lukemia ( ei vielä mutta kohta ;D) ja muutenkin olemme niin erilaisia ja eri planeetoilta, että yhteisymmärrystä on vaikea löytää! Kaikkihan sen tietää, poika 12v, täysin erilaiset asiat, nauraa erilaisille asioille ja tekee paljon lapsimaisempia asioita toisin kun minä, kohta 17v tyttö!! Jokainen päivä oon miettinyt, millaista meidän elämä olisi ilman poikaa ja toisaalta osattaisko elää ilman jokapäiväistä opastamista ja avustamissa elämän uusissa jutuissa ja asioissa... Nyt on taas ollut muutaman päivän sellainen ihan ok fiilis asian suhteen, mutta voin ihan rehellisesti myöntää kaiken kansan nähden, että tämä on meidän perheen jäsenistä varmaan kaikista raskainta henkisesti minulle (enkä ole asiasta nyt 100% varma, vanhemmat kun eivät ole puhuneet mitään, miltä heistä tuntuu, mutta luulisin heidän suhtautuneen asiaan todella hyvin vaikka omalla tavallaan se raskasta onkin, sen tietää vain sijaisperheenä/vanhempina olleet ihmiset), mutta tulee niitä päivä tai jopa viikkoja kun kaikki asiat pojassa ärsyttää enemmän kuin mikään, haluaisi hänen lähtevän sinne kuuluisalle kotilomalle ja haluaisi vain olla oman ihanan perheen kanssa!
 
Oon miettinyt, että johtuuko tämä olotila siitä, että sisimmässä tajuan, että pian on mun aika lähtee kotoa pois ja jättää se kaikki tuttu ja turvallinen, eli oma koti ja nyt kun suurimmaksi osaksi kaikista päivistä aika menee pojan huolehtimiseen (läksyt, syömiset, sun muut) ja sitten tuntuu osittain, että enää ei ole tarpeeksi aikaa minulle tai muille (vaikka asia ei olekkaan näin) mutta omille tunteille ei voi mitää!  Oon kuitenkin sellanen ihminen, että jos oon kotona niin en halua, että koko ajan joku roikkuu mukana ja kyselee ja selittää jotain hänelle tärkeetä ja ihmeellistä (minulle ehkä turhaa ja turhanpäiväistä) asiaa, mutta joo, hänelle se on tärkeeää, mutta tässä tulee taas vastaan sen, että hän haluaa olla minun kanssa tosi paljon ja minä en niin paljoo hänen kanssa! En viitsi toitottaa enää joka lauseen jälkeen tuota, että hän haluaa olla minun kanssa ja minä en hänen, joten toivottavasti kaikille tullut nyt selväksi niin sanotusti mikä mättää!!
 
Omalla osalta asia on ihan sama onko tuossa joku, toisaalta ihan kiva asia ja toisaalta aika raskas asia! Koetaan pojan kanssa joka päivä ihan kivojakin asioita, mutta myös niitä hetkiä jolloin tekisi mieli paiskoo ovia ja huutaa kurkkusuorana!
 
 
Toivon, että sain jotenkin asiat mun päästä kirjoitettua jotenkin suomenkielellä ymmärretäviksi ja jos todellakin jäi jotain kysyttävää niin kysykää ja lisää postausideoita saa lähettää!
 
Anteeksi huono laatu, otettu puhelimella nyt illalla!


 Tää päivä ei mennyt odotusten mukaan, mahakivun ja itseasiassa pitkään aikaan aika kovanki sellasen kourissa ollut koko päivän! Iltaa kohden se paheni, mutta nyt se onneksi vähän helpottanut, että saa unenpäästä kiinni.... Istuminen niin työlästä ja tosiaan tekohymyllä tänään ilosesti siinä olotilassa asiakasta palvelin 10min ja olin oikeesti helpottunut kun se lähti, pääsin takas makaan! Edelleen vaan joudun toteen, että ei oo helppoo olla nainen, miehet ei joudu koskaan kärsiin tällästä... en varmaa pysty synnyttään koskaan, jos tällänenkin kipu meinaa välillä oikeesti viedä tajun ja alkaa helposti pyörryttää, niin kun tänään ;D :(
 
Katsellaan aamulla taas tilannetta, lääkärillä pitäs käydä kun aikakin on ja sitten katsotaan, että pystyykö koulunpenkillä istumaan! Ainakin ne muistiinpanot mitä on jäänyt ottamatta täytyy käydä kopsaamassa, että pääsee lukeen 3 vai 4 kokeeseen :D
 
Ihanaa keskiviikon alkua kaikille :) kellohan on jo 23.56 ;)


4 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva postaus!:) Luulisin että itsekkin olisin vähän hämilläni jos perheeseeni tulis sijaislapsi mutta koita miettiä myös poikaa, hänellä on luultavasti ollut rankka lapsuus jos asustelee sijaislapsena... Ei se hänellekkään ole helppoa. Luulen että poika on kovin mielissään kun pääse tuollaiseen perheeseen asumaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ajattelen myös poikaa ja olen hänen tukena ja tiedän, että kun hänellä menee hyvin nyt meidän perheessä ja hän on onnellinen ja turvassa! Kiitos kommentista :)

      Poista
  2. Tosi hyvin kirjoitettu teksti! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka tolleen yöllä ja mahakivun kourissa ei oikeen ajatus kunnolla luista ;)

      Poista