25. marraskuuta 2012

PÄIVÄT 12, 13, 14, 15

Päivä 12 - käsilaukussani
 
Kuvassa oleva laukku kulkee mukana joka paikkaan, en halua ottaa kuvaa laukun sisällöstä, koska se on täynnä paperivihkoja, puhelin, rahapussi sun muut koulujutut, kuva ei olisi nätti!
 
 
 Päivä 13 - tällä viikolla 
 
 Ei annettu synkän ilman ja lumettoman maan haitata tätä viikkoa kun päästiin tekemään joulua tänne meille päin, nimittäin täällä oli joulunavaus keskustassa perjantaina, jossa meidän luokka oli myös osallisina (ja kaupungilta oli myös porukkaa, mutta meillä oli oma osamme) ja ilta oli mahtava ja ikimuistoinen <3 Tanssia, musiikkia, joulupukki, joulumieltä, iloisia ihmisiä, lapsia ja vauvoja, ruokaa ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä :D Ihan mahtava ilta ja ihana meidän luokka, tehtiin päivästä meidän kohdalta ikimuistonen! Illan kruunasi mitä mahtavin ilotulistus (josta en saanut muuta kuin yhden hyvän kuvan nopeasti ihailun ohessa napattua)
 
 
Tällä viikolla järjesteltiin joulunavausta koulussa joka päivä ja harjoteltiin ja tehtiin koristeita ja somisteita keskustaan viemiseksi.... samalla haettiin joulu fiilistä!
 
Päivä 14 - mitä minulla oli päällä tänään?
 
 
Päivä 15 - unelmani
 
Niin no mulla on paljon unelmia, mutta sellasia mitä mä toivoisin saavani ois hyvä ja onnellinen elämä!! Ja eiköhän kaikki sen kuitenkin saa vaikka ei siltä aina tunnukkaa, mutta siitä on hyvä pitää kiinni!
 
Tällä hetkellä mun unelma/haave ois saada opinnot suoritettua, päästä aloittamaan omaa elämää ja saada työ tai jatkaa opintoja jollain muulla alalla! En osaa nyt tarkemmin selittää, mikä on se mun suurin unelma! Katselin 9 - luokan vanhoja äikän tehtäviä, joissa yhdessä oli pitänyt kirjoittaa 3 haavetta/unelmaa joiden eteen taistelee ja yrittää saavuttaa ne, minun haaveet silloin olivat:
 
1. Mummi parantuisi (ei enään mahdollinen)
2. Oma henkilökohtainen unelma (edelleen tavoiteltavissa)
3. Saada harrastaa tanssia tai luistelua (edelleen mahdollinen)
 
eli ei noi mun haaveet/unelmat ihan puihin oo mennyt ;D
 
 
Tällä hetkellä toivoisin niin suuresti, että saisin jo pian sen uuden sängyn ja saisin pitkään kaipaamani lauta sängynpäädyn (kuva antaa vähän visioo tulevasta ;))... se ois vaan niiiiin unelma :) Ehkä mä saan sen tässä jossain vaiheess akun tarpeeks kauan odotan :)
 
Mukavaa viikonalkua kaikille teille ihanille :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti