27. elokuuta 2012

AIHE JOTA EI SAA OHITTAA

Vaikka blogin kirjoittaminen alkoikin vasta jokunen päivä sitten niin aiheet alkavat vakavammasta päästä, valitettavasti. Teksti kertoo ystävästäni Sarasta(nimi muutettu), jolla on narsistinen ystävä Sofia (nimi muutettu). Sara on minulta useaan otteeseen pyytänyt apua ja ennen kaikkea NEUVOA, millä hän voisi helpottaa ystävänsä kanssa kommunikointia, turhia riitoja ja jne.

Sofian piirteet ovat täysin narsistin piirteitä. Saran kanssa olemme yrittäneet jo kaikkemme mitä kaksi ihmistä voi tehdä. Tuloksia vain ei synny. Ja miksi? Sillä Sara ei uskalla sanoa EI ystävälleen. Sara pelkää ystävänsä suuttuvan hänelle siitä ja aiheuttavan sillä paljon harmia.

Pahinta koko jutussa on se, että Sofia hallitsee kaikkea mitä vain voi. Ja hän sillon hallitsee kaikkea. Kuulostaa todella julmalta, mutta totuus on todellakin sitä. Sofia määrää Saran menemisiä, sanomisia, kehen Sara saa tutustua ja kehen ei. Jos Saralla on ollut hauska päivä muiden kavereiden kanssa, Sofia haukkuu Saran ja tämän ystävät. Tästä kaikesta johtuen Saran itse tunto on todella heikko.

Sara on kuvaillut oloaan koulussa, vapaa ajalla ja ystävänsä kanssa kahlituksi, aivan kuten viereisessä kuvassa. Ystävän aiheutettua Saralle paljon harmia, tämä on johtanut siihen, että Sara itkee iltaisin, aamuisin ja joskus päivisin. Sara ei ole luonteelta arka vaan ennemmin hän haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja luoda uusia ihmissuhteita. Viimeisin puhelu Saran kanssa oli sunnuntai yönä jolloin hän itki ja kertoi pahan olon vain lisääntyvän päivä kerrallaan.


NYT IHMISET HUOM!!!! Mitä voi tehdä narsistisen ystävän kanssa? Miten ihmiselle joka määrää kaikkea ja suuttuu heti kaikesta voi sanoa että: "kiitos että olit ystävä, mutta koska hallitset elämääni tämä saa pian riittää"?

Jos teillä on neuvoja ja niksejä, neuvoja ja apuja niin kaikki ne otetaan vastaa! Kommentoikaa, laittakaa sähköpostia, kertokaa omia kokemuksia!!

Iloista syksyä kaikille (:

4 kommenttia:

  1. Tosi kurja juttu.... Mutta pitää voin olla rohkea ja sanoa ei yhtävyydelle jos se jatkuu tuommoisena. Uusia ystäviä saa aina lisää... :)

    VastaaPoista
  2. Välit poikki vaa.. Kenenkään ei pitäis tolla tavalla vaikuttaa toisen elämään, pitää opetella sanomaan ei vaikka kuinka vaikealta se tuntuiski. Aina löytyy uusia ihmisiä (tässä tilanteessa ystäviä) elämään ja ajat muuttuu, nothing lasts forever.. En tarkoita nyt sitä että feidataan kaikki ystävät ym. vaan sitä että feidataan ne jotka vaikeuttaa elämää ja saa itsensä tuntemaan pahoin. En usko että tästä tekstistä olisi apua mutta sanoin vain oman mielipiteeni.

    VastaaPoista
  3. kiitos molemmille vastaajille (: tuosta oli suurta apua (:

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista